Nizar Hassanin Jenin-dokumentti ei ole tasapuolinen
3.11.2003
Toimittaja Maila-Katriina Tuominen (AL 1.11.) mainosti "julmuudessaan välttämättömäksi" Nizar Hassanin Jenin-dokumenttia, joka lähetettiin viime viikolla kahteen otteeseen YLE Teema- kanavalla. Kyseinen dokumentti on tyyppiesimerkki siitä, miten olennaista tietoa pois jättämällä media johdattaa vastaanottajan tekemään lähes huomaamattaan lähes antisemiittisiä johtopäätöksiä. Dokumentti antoi kuvan, että Jeninin palestiinalaiset ovat ainoastaan rauhaarakastavia ihmisiä, jotka haluaisivat elää normaalia elämäänsä, jos vain Israel antaisi. Ainoa israelilainen, jota dokumentissa kuultiin, oli puskutraktoria ajanut sotilas. Jäi hämäräksi, vastustiko hän operaatiota lainkaan - joka tapauksessa hän ei osannut selittää Israelin syitä lainkaan, eikä siitä ohjelmassa millään lailla kysyttykään. Jätettiin katsojan itsensä pääteltäväksi, että israelilaiset toimivat näin silkasta pahuudesta ja tuhoamisen halusta.
Jos dokumentissa olisi ollut hitustakaan tasapuolisuutta, siinä olisi haastateltu myös israelilaisperheitä, jotka ovat menettäneet lapsensa Jeninistä lähetettyjen itsemurhaiskijöiden pommeista, tai israelilaisnuoria, jotka ovat eliniäkseen vammautuneet näissä iskuissa. Jeninin operaatiota edeltäneiden 18 kuukauden aikana Israeliin oli lähetetty Palestiinan itsehallinnon alueilta 100 itsemurhaiskijää, näistä 23 oli tullut Jeninistä. Jeninissä toimi terroristien keskus, jossa värvättiin, koulutettiin ja aseistettiin itsemurhaiskijöitä. Tätä keskusta purkamaan ja terroristeja pidättämään Israelin joukot tulivat keväällä 2002. Israelin armeija ei suinkaan tuhonnut koko kylää maan tasalle, kuten toimittaja Tuominen väittää, vaan leirin koilliskulmasta noin hehtaarin alueelta rakennukset, joihin terroristit olivat linnoittautuneet ja jotka olivat raskaasti miinoitettuja.
Jeninissä kuoli noin 50 palestiinalaistaistelijaa, jotka eivät laskeneet aseitaan ja tulleet ulos rakennuksista, ja joitakin siviilejä sekä 23 israelilaissotilasta. Israelin puolella jeniniläisterroristien uhrit ovat lapsia ja nuoria koulumatkoillaan, tavallisia ihmisiä toimittamassa jokapäiväisiä asioitaan. Jeninissä aiheutettiin materiaalisia tuhoja - itsemurhaiskujen aiheuttamia materiaalisia tuhoja tai haittoja koko Israelin taloudelle ei kukaan pystyne tarkasti arvioimaan.
Median vastuu uuden antisemitismin noususta on suuri. Samana päivänä kun YLE Teema lähetti Jenin-dokumenttia Ylen Koulu-TV opetti, että intifada alkoi, kun Israeli ei halunnut myöntää palestiinalaisille oikeutta omaan valtioon. Tosiasiassa kolmisen vuotta sitten Israelin pääministeri Ehud Barak tarjosi palestiinalaisille omaa valtiota ja 97% kaikista aluevaatimuksista mukaan lukien pääkaupungin jakamisen. Tämän tarjouksen palestiinalaiset hylkäsivät ja aloittivat nykyisen intifadan.
Suurin este rauhalle Lähi-idässä ei suinkaan ole Israel, vaan se hillitön kiihotus, jota harjoitetaan palestiinalaislasten keskuudessa päiväkodeissa, kouluissa, lastenleireillä. Palestiinalaisen psykologin Massalhan vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan 6-11-vuotiasista palestiinalaislapsista yli 50 % haaveilee tulevansa isona itsemurhaiskijäksi. Jokaisen heikomman puolella olevan tulisi olla huolissaan näistä lapsista, joita järjestelmällisesti ohjataan vihaan, ei rauhaan.
Suomen Take a Pen
|