Kritiikkiä Helsingin sanomien vieraskynäpalstasta

17.5.2005

Sunnuntain Helsingin Sanomat julkaisi Vieraskynäpalstallaan Syyrian siirtolaisasiainministerin Bouthaina Shaabanin kolumnin "Lähi-itä ei ole vain terrorismia" (15.5.2005). Kirjoitus sisältää hyvin paljon asiavirheitä. Kun nyt syyrialainen ministeri on saanut palstatilaa Helsingin Sanomissa, olisi oikeus ja kohtuus antaa puheenvuoro myös jollekin Israelin ministerille tai esim. Israelin suurlähettiläälle.

Shaaban antaa ymmärtää, että Syyria on täysin syytön Lähi-idässä esiintyvään terrorismiin. Kuitenkin monet terroristijärjestöt pitävät päämajaansa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa ja Syyria aseistaa Hizbollahia. Ihmisoikeusloukkauksista Syyriassa ei puhuta sanallakaan ja demokratian puutekin on Yhdysvaltain syytä.

Shaaban syyttää Israelin miehittävän 1967 sodassa valloittamiaan Länsirantaa ja Gazaa, vaikkei Syyria hyväksynyt Israelin olemassaoloa Kuuden päivän sotaa ennenkään vaan hyökkäsi muiden arabimaiden mukana vastaperustetun juutalaisvaltion kimppuun 1948. Shaaban ei myöskään mainitse Syyrian osuutta Kuuden päivän sodan syttymiseen: vuoden 1966 alkupuolella syyrialaiset tulittivat israelilaisia kaupunkeja Golanilta ja toukokuussa 1967 Syyria, Egypti, Jordania, Irak ja Saudi-Arabia keskittivät joukkojaan Israelin rajoille. Samaisessa sodassa Israel valtasi myös Golanin, jota Syyria nyt havittelee takaisin.

Israel "torju[u] toistuvasti Syyrian vaatimukset kattavasta ja oikeudenmukaisesta rauhasta", sillä Syyria ei itse ole valmis neuvottelemaan Golanin kohtalosta vaan vaatii Israelia suostumaan täydelliseen vetäytymiseen jo ennen rauhanneuvottelujen aloittamista. Syyrian oma kolme vuosikymmentä kestänyt Libanonin miehitys päättyi vasta tänä vuonna ankaran kansainvälisen painostuksen tuloksena, tosin Syyrian tiedustelu- ja turvallisuusjoukkoja on Libanonissa ilmeisesti edelleen.

Shaaban ei suostu nimittämään "palestiinalaisryhmiä" terroristijärjestöiksi, sillä israelilaisia siviilikohteitakin vastaan tehdyt väkivaltaiset hyökkäykset ovat vain "vastarintaa". Hänen väitteensä ryhmien hajottamisesta on perätön: palestiinalaishallinnon pääministeri Mahmud Abbas on sanonut suoraan välttävänsä aseellisten ryhmien väkivaltaista vastustamista ja on sen sijaan pyrkinyt sulauttamaan ne omiin poliisivoimiinsa, tosin toistaiseksi laihoin tuloksin.

Deir Jassinin väitetty verilöyly tapahtui ennen Israelin itsenäistymistä 1948. Arabit olivat saartaneet Jerusalemin, jonka seurauksena kaupungin juutalaiset näkivät nälkää. Ainoa tie kaupunkiin kulki Deir Jassinin kylän läpi ja kylässä olevat arabitaistelijat estivät kaikkia saattueita menemästä Jerusalemiin. Juutalaiset aseelliset ryhmät Etsel ja Lehi hyökkäsivät kylään murtaakseen saarron. Valitettavasti he eivät olleet tottuneet sodankäyntiin siviiliväestön seassa ja kun heitä tulitettiin kyläläisten kodeista ja he vastasivat tuleen, siviilejäkin kuoli. Kyseessä ei siis ollut tahallinen siviilien joukkomurha ja taistelussa sai surmansa noin sata arabia eikä 254 kuten yleisesti väitetään.

Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä sen sijaan tapahtui joukkomurha syyskuussa 1982, kun Israelin armeija päästi libanonilaiskristityt falangistit leireihin etsimään terroristisoluja. Leireissä arvioidaan olleen jopa 200 asemiestä. Falangistit tappoivat satoja ihmisiä, heidän joukossaan runsaasti siviilejä. Israelilainen Kahan-komissio totesi Israelin olevan epäsuorasti syyllinen verilöylyyn, koska se ei ennakoinut falangistien suorittamaa joukkomurhaa. Asiasta syntyneen kohun takia mm. silloinen puolustusministeri Ariel Sharon joutui eroamaan. Israelin rikos oli siis se, ettei se estänyt joukkomurhaa, ei se, että se olisi itse suorittanut tai edes "tilannut" sen. Kun Shaaban huomauttaa, etteivät näihin joukkomurhiin syyllistyneet edusta kansaansa, hän kieltää Israelin vaaleilla valitun pääministerin oikeuden hallita Israelia.

Suomen Take a Pen