Israel ja YK:n päätöslauselmat

Mielipidekirjoitus, jota Helsingin sanomat ei julkaissut

Helsingin sanomat julkaisi mielipidesivuilla 15.8.2006 toimittaja Taina Dahlgrenin kirjoituksen, jossa hän väitti: "Lähi-idän ongelmien ydin on muutenkin atlantistien kaksijakoisessa suhtautumisessa YK:n päätöslauselmien toteuttamiseen. Kaikkien alueen valtioiden pitäisi niitä kunnioittaa, mutta jostain syystä Israel on saanut erivapauden tästä..."

Koska tämä väite ei perustu mihinkään tosiasioihin, kirjoitin Helsingin sanomien mielipidesivuille tämän alla olevan vastauksen. Helsingin sanomat kieltäytyi julkaisemasta sitä sillä perusteella, että heillä on "jutturuuhka".

Israel ja YK:n päätöslauselmat

On hämmästyttävää, että toimittajatkin esittävät yhä faktana sitä myyttiä, että Lähi-idän konfliktissa Israel ei ole noudattanut YK:n päätöslauselmia toisin kuin muut konfliktin osapuolet (Taina Dahlgren HS 15.8.2006).

Libanonissa on kyse juuri siitä, että vaikka Israel vetäytyi YK:n päätöslauselman (425) mukaisesti Libanonista vuonna 2000, ei Libanon toteuttanut sille asetettuja vaatimuksia. YK:n päätöslauselmat (1559, 1585) vaativat Libanonia riisumaan Israelia vastaan aseellisia iskuja tekevät ryhmät aseista ja ottamaan hallintaansa Etelä-Libanon. Sen sijaan Libanonin hallitus salli kuuden vuoden ajan Hizbollahin aseistautua Iranin ja Syyrian avulla ja suunnata tuhansia ohjuksia Pohjois-Israelin siviiliväestöä vastaan. Viimeisin Hizbollahin ohjusisku Israeliin ennen heinäkuussa alkanutta sotaa tapahtui toukokuussa 2006.

YK:n päätöslauselmat, jotka vaativat Israelia vetäytymään vuonna 1967 miehitetyiltä alueilta, vaativat myös jokaisen alueen valtion oikeuden elää rauhassa turvallisten ja tunnustettujen rajojen sisällä kunnioittamista. Israel vetäytyi koko Siinailta Egyptin suostuttua solmimaan rauhan vuonna 1979. Palestiinalaisten kanssa rauhanprosessi pysähtyi ennennäkemättömään terroriaaltoon. Vuosina 2000-2005 palestiinalaiset ryhmät, joista osa - esimerkiksi Al-Aksa-marttyyrien prikaati ja Tanzim - oli palestiinalaishallinnon johdossa, tekivät israelilaisia vastaan yli 20 000 terrori-iskua tai sen yritystä.

YK:n yleiskokous ja sen ihmisoikeuselimet ovat tähän saakka olleet muslimimaiden ja niihin riippuvuussuhteessa olevien kolmansien maiden panttivankeja. Tuloksena on maailmanjärjestön arvovaltaa syövää puolueellisuutta: suurin osa YK:n yleiskokouksen hätäistunnoista on koskenut Israelia, kun samaan aikaan yhtään hätäkokousta ei ole pidetty esimerkiksi Ruandan kansanmurhasta, Jugoslavian etnisistä puhdistuksista tai Sudanin kriisistä, jossa on tapettu satoja

tuhansia siviilejä. Yli neljäsosa YK:n ihmisoikeuskomission 40 vuoden aikana hyväksymistä ihmisoikeusloukkauksia koskevista päätöslauselmista on suunnattu Israelia vastaan, kun samaan aikaan se ei ole hyväksynyt ainoatakaan päätöslauselmaa esimerkiksi vuosikymmeniä kestäneestä miljoonien ihmisten siviili- ja poliittisen oikeuksien polkemisesta Kiinassa tai miljoonan naispuolisen vierastyöläisen pitämisestä Saudi-Arabiassa miltei orjina.

Vuonna 1965 solmitussa rotuerottelua koskevassa sopimuksessa YK tuomitsi lähes kaikki kuviteltavissa olevat rasismin muodot, paitsi antisemitismiä, joka pääsi listalle vasta vuonna 2004. Sen sijaan se tuomitsi juutalaisen kansan kansallisuusliikkeen rasismiksi vuonna 1975 - päätös, joka kumottiin vasta 90-luvulla. Ainoastaan Israel on suljettu pois YK:ssa pidettävistä tärkeistä alueellista ihmisoikeuskomission ryhmäkokouksista.

YK:lla on paljon korjattavaa suhteessaan Israeliin. Ei voi kuin toivoa, että se nyt Libanonin kohdalla pitää omalta puoleltaan kiinni omista päätöslauselmistaan.

Varpu Haavisto