|
19.10.2004
Mitä Lähi-idän kriisiä käsittelevä sarjakuva jättää sanomatta
"Lähi-idän kriisi lapsellisen selvästi". Näin esittelee tamperelainen
Aamulehti
(17.10 s. 21) palkitun ruotsalaisen sarjakuvan, joka "kertoo naivistisin
ottein miksi israelilaiset ja palestiinalaiset eivät tykkää toisistaan."
Sarjakuva jättää kuitenkin kertomatta lukuisan joukon hyvin oleellisia
asioita
Jos ei ole kysymys lapsille tehdystä sadusta, olisi paikallaan korjata
muutama
sarjakuvassa esiintynyt seikka.
Kuva 2: "Vuosi 600: Arabit muuttavat alueelle ja ovat asuneet siellä siitä
lähtien."
-Juutalaisia on AINA asunut Palestiinassa yhtäjaksoisesti, myös
hajaannuksen
jälkeen.
Kuva 6: "Englantilaisilla ei ole mitään sitä vastaan, että juutalaisia
alkaa
muuttaa maahan, mutta arabit harmistuvat."
- Arabit toivottivat todellisuudessa aina vuoteen 1921 asti juutalaiset
tervetulleiksi Palestiinaan.
Kuva: 7 "Juutalaiset aloittavat maanviljelyn, ostavat maata ja perustavat
yrityksiä. Arabit eivät pidä siitä."
- Juutalaiset yritykset työllistivät myös arabeja, minkä johdosta paljon
arabeja alkoi muuttaa muualta Palestiinaan juutalaisten tarjoaman paremman
elintason toivossa.
Kuva 10: "Maailman muut maat ehdottavat, että maa leikattaisiin kahtia.
Juutalaiset ja arabit saisivat kumpikin oman puolikkaansa. Ne olisivat
kumpikin
yhtä isoja. Siitä arabit eivät tykkää yhtään."
- Arabit saivat jo vuonna 1922 Iso-Britannian päätöksellä 4/5
Palestiinasta.
Vuonna 1947 YK yritti jakaa jäljelle jääneen osan kahtia arabien ja
juutalaisten
kesken. Juutalaisille olisi siis jäänyt vain 1/10 Palestiinasta.
Kuva 11: "Syttyy sota, jonka arabit häviävät. Suurin osa heistä joutuu
pakenemaan
omasta maastaan. Juutalaiset valtaavat melkein koko maan."
- Arabit aloittivat vuoden 1948 sodan ja yrittivät tuhota Israelin.
Juutalaiset
eivät vallanneet muuta kuin osan heille vuonna 1922 luvatuista alueista,
ja nekin puolustustaistelunsa seurauksena.
kuva 12: "1948: Juutalaiset huutavat maailmalle: Olemme saaneet oman maan,
Israelin!"
- Palestiinalaisilla oli jo tässä vaiheessa ollut oma kotimaa, Jordania
(aik. Transjordania) 36 vuoden ajan.
Kuva 13: "Syttyy vielä kolme sotaa lisää. Israelilaiset voittavat ne
kaikki."
-Kyseiset sodat olivat arabien aloittamia.
Kuva 14: "Arabit perustavat oman järjestön. Sen nimi on PLO, Palestine
Liberation
Organisation eli Palestiinan vapautusjärjestö".
-PLO:n peruskirjassa ilmoitetaan tavoitteeksi Israelin hävittäminen ja
arabivaltion
perustaminen sen paikalle.
Kuva 17: "He perustavat oman ryhmän, islamilaisen vastarintaliikkeen
Hamasin."
-Hamas on luokiteltu terroristijärjestöksi.
Kuva 18: "Arabit ovat levottomia ja riitaisia. He haluavat oman maan.
Juutalaiset
sulkevat kouluja ja tukahduttavat arabian mielenosoitukset."
-Levottomuudet keskittyvät mandaattialueille, joiden asemaa ei ole
ratkaistu
sopimuksella.
Kuva 23: "Vuosi 2003: Juutalaiset alkavat rakentaa muuria. Muurin taakse
jääviä arabeja on helpompi valvoa."
Tällä tarkoitetaan kaiketi turva-aitaa (Se ei ole muuri, huom!) joka
rakennettiin
estämään palestiinalaisten itsemurhaiskuja. Tutkimukset osoittavat, että
turva-aita on pelastanut jo kymmenien, ellei satojen ihmisten - myös
palestiinalaisten
- hengen. Kyse ei siis todellakaan ole "valvonta"-aidasta, vaan
turva-aidasta.
Aita ei aiheuta yhdenkään kuolemaa, itsemurhaisku tappaa pahimmillaan
monia
kymmeniä.
Voidaan lopuksi todeta, että jos arabit olisivat hyväksyneet YK:n laatiman
Palestiinan jakosuunnitelman vuonna 1947 eivätkä aloittaneet sotaa, olisi
Palestiinassa ollut pakolaisarabeille erikseen oma valtio jo 56 vuoden
ajan
- Jordanian ohella.
S.K.H. |