![]() |
|
Syy Gazan kaistan sulkemiseen Radiouutisissa 12.5. annettiin ymmärtää, että Israel oli vain palestiinalaisia kiusatakseen sulkenut Gazan rajan, vaikka oli vain hiukan aiemmin luvannut helpottaa palestiinalaisten rajanylitystä. Mitään järjellistä syytä Israelin toimille ei kerrottu. On totta, että Israelin puolustusministeri Shaul Mofaz määräsi rajan suljettavaksi vain vajaan vuorokauden kuluttua sen avaamisesta. Syy tähän oli se, että luotettavat tiedustelulähteet olivat varoittaneet itsemurhaiskijästä, jota oltiin lähettämässä rajan yli Israelin puolelle. Gazan rajan sulkemisesta kerrottiin useissa tiedotusvälineissä, ja poikkeuksetta niissä jätettiin kertomatta sulkemisen syy. Ottaen huomioon mielipidemuokkaus, jota tiedotusvälineet ovat harjoittaneet jo vuosikaudet, tavallinen uutistenlukija jo huomaamattaan tulkitsee asian johtuvan israelilaisten halusta sortaa palestiinalaisia. Jotta pysäyttäisimme antisemitististen ja rasististen asenteiden leviämisen maassamme, tarttukaamme kynään ja kirjoittakaamme palautetta! Ystävällisin terveisin, Varpu Englanninkielistä tietoa Gazan rajan sulkemisestä löytyy osoitteesta http://www.israelnationalnews.com/news.php3?id=43198 06:06 May-12-03, 10 Iyar 5763 Suomen Take A Pen suomi@take-a-pen.org Takaisin |