|
Hyvät Take a Pen -jäsenet!
Helsingin sanomissa julkaistiin tiistaina 14.9. toimittaja Olli Kivisen
kolumni "Terrorihautomot toimivat". Kolumnin ajatuksena oli, että
vaikkakin terroristien käsittämättömiä raakuuksia ei kukaan
oikeamielinen ihminen voi ymmärtää ja hyväksyä, ne ovat johtaneet
terrorismia vastustavissa maissa vallan keskittymiseen "kovan linjan
johtajien käsiin" ja saaneet enemmistön kansalaisista kannattamaan
väkivaltaista ratkaisua maltillisten äänten ollessa hukkumassa "kokonaan
kostonhimoon".
Terrorismi johtuu kolumnin mukaan uskontojen kilpailusta, imperialismin
aiheuttamista vaurioista ym. Lähi-idässä siirtomaavallat vetelivät
rajoja minne sattui ja tukivat ketä milloinkin turkkilaisvallan
sorruttua. Myöhemmin kirjoittaja palaa taas Israelin ja
palestiinalaisten konfliktiin väittäen, että "israelilaisten ja
palestiinalaisten kostoiskujen kierre tuomitsee sekä israelilaiset että
palestiinalaiset elämään vuosikymmeniä henkisesti murtuneissa
yhteiskunnissa. Lähi-idän kriisi on yhä pahemmin tulehtuva haava
maailman 1,3 miljardin islaminuskoisen mielissä." "Yksi asia on täysin
selvä: uskonnon, köyhyyden, lähimmäisen menetyksen ja täydellisen
näköalattomuuden yhdistelmä luo koko ajan enemmän terroristeja kuin
tehokkainkaan sotakoneisto pystyy tuhoamaan."
Lopuksi kirjoittaja opettaa, että alueellisten tai maailmanlaajuisten
mahtivaltioiden ei pitäisi kuvitella voivansa tehdä terrorismin
torjumisen nimissä mitä vain tai voivansa torjua terrorismia ilman
muiden edut huomioon ottavaa kansainvälistä yhteistyötä.
Joitakin ajatuksia kolumnin pohjalta:
Artikkelin mainitsee historialliseksi syyksi Lähi-idän kriisiin
siirtomaavaltojen (lähinnä Britannian ja Ranskan) politiikan ensimmäisen
maailmansodan jälkeen ja niden antamat ristiriitaiset lupaukset sekä
arabeille että juutalaisille. Britit lupasivat ensimmäisen maailmansodan
aikana hakiessaan arabeista tukea sodalleen turkkilaisia vastaan tukea
arabien itsenäisyysliikettä Lähi-idässä kuitenkin niin, että arabeille
annettavasta maasta poissuljetaan Välimeren rannikko, joka ei ole
puhtaasti arabien asuttamaa aluetta (nykyinen Libanon ja Jordanjoen
länsipuoliset alueet). Tämän lupauksen mukaisesti Lähi-idässä
itsenäistyi I maailmansodan jälkeen useita arabivaltioita, jotka olivat
vapautuneet Turkin imperiumista: Egypti 1922, Irak 1932, Syyria 1943,
Libanon 1944. Myöskään Sykes-Picotin sopimuksessa, jossa Ransa ja
Englanti sopivat hallintoalueidensa rajoista, ei Palestiinan aluetta
luvattu arbeille. Brittiläisille myönnettiin Palestiinan mandaatti
vuonna 1920 San Remon konferenssissa, jotta sinne perustettaisiin
juutalaisille kansallinen koti Balfourin julistuksen mukaisesti. Tästä
juutalaisten itsenäistymisliikkeelle luvatusta alueesta, Palestiinan
mandaatista lohkaistiin vuonna 1922 75% palestiinalaiseksi
arabivaltioksi (Jordania, itsenäistyi 1946).
Brittiläisen mandaattihallinnon voidaan nähdä selvästi myötävaikuttaneen
arabiterrorin syntyyn sillä, että he nimittivät Palestiinan alueen
muftiksi Hadji Amin al-Husseinin, leppymättömän antisemiitin ja Hitlerin
hengenheimolaisen (sodan aikana tämä vaikuttikin Hitlerin hovissa ja oli
myötävaikuttamassa Euroopan juutalaisten tuhoamiseen). Muftin
aikaansaaman kiihotustoiminnan seurauksena alun pitäen positiiviset
suhteet juutalaisten ja arabien itsenäisyysliikkeiden välillä muuttuivat,
ja arabiterrori juutalaisia vastaan sai alkunsa. Tämä terrori
juutalaisia vastaan jatkui myös vuosina -48-67, jolloin Länsiranta ja
Gaza eivät olleet Israelin hallussa, tämä on hyvä muistaa, kun Israelin
miehitys esitetään terrorismin syynä.
Brittien mandaattihallinto aiheutti myös nykyisen kriisin syihin
pahentavasti siten, että vastoin mandaatin periaatetta se mielisteli
arabien juutalaisvastaisia johtajia sallimalla arabien joukkomuuton
Palestiinaan sotien välisenä aikana ja toisen maailmansodan aikana kun
taas Euroopasta pakenevien juutalaisten pääsyä maahan rajoitettiin
ankarasti ja heitä käännytettiin takaisin varmaan kuolemaansa. Myöhemmin
palestiinalaispakolaisiksi laskettiin kaikki arabit, jotka olivat
asuneet maassa vain vähintään kaksi vuotta ennen Israelin
itsenäisyyssotaa, joten arabipakolaisten määrä kasvoi suuresti näiden
sotien välissä alueelle muuttaneiden siirtolaisten tähden.
Artikkelin mukaan uskonnon, köyhyyden, lähimmäisen menetyksen ja
täydellisen näköalattomuuden yhdistelmä luo terroristeja. Mistä siis
johtuu, että Israelissa uskonto, terrorin aiheuttama taloudellinen
ahdinko, lasten, puolisoiden, ystävien, oman terveyden menettäminen ei
ole kasvattanut väestöstä terroristeja? Täydellinen näköalattomuuskin on
harha, koska Israel on tarjonnut useaan otteeseen kriisiä ratkaistavaksi
neuvotteluilla. Ehtona on kuitenkin, että palestiinalaishallinto
lopettaa Oslon sopimuksen mukaisesti terrorin käytön ja siihen
kiihottamisen ja terroristien tukemisen. Myönnytyksistä ja
alueluovutuksista ei voida neuvotella, jos samanaikaisesti pitää
puolustautua näiden vaatimusten esittäjien väkivaltaa vastaan.
Palestiinalaishallinnon toimeenpanemasta ja sallimasta kiihotuksesta
taas on runsaasti todisteita, mutta kaikkein surullisin niistä on
palestiinalaispsykologi Massalhan tutkimus vuodelta 2001, jonka mukaan
yli puolet 6-11-vuotiaista palestiinalaislapsista haaveilee ryhtyvänsä
itsemurhapommittajaksi.
Koston kierteestä puhuminen on yksi median lempiaiheista Israelin
terrorisminvastaisia toimia käsiteltäessä. Sillä tavoin halutaan
rinnastaa moraalisesti terroristien toiminta ja Israelin toimet
terroristeja vastaan. Kuitenkin terroritoiminta on syy, sen vastaiset
toimet ovat seuraus. Mitään Israelin toimia ei tarvittaisi, jos
palestiinalaishallinto olisi pitänyt kiinni antamistaan lupauksista.
Israel ei voi vain hiljaa seurata vierestä ja odottaa, kun
palestiinalaishallinto kasvattaa terrori-infrastruktuuria alueillaan.
Hylättyään vuonna 2000 Israelin tarjouksen palestiinalaisvaltiosta
itsehallintoalueilla, 97% kaikista palestiinalaisten aluevaatimuksista
ja pääkaupungin Jerusalemin jakamisen, palestiinalaiset aloittivat
nykyisen terrorikampanjansa, jossa on kuollut lähes tuhat israelilaista
ja n. 6000 vammautunut. Iskuja ja iskujen yrityksiä on neljän vuoden
aikan tehty n.20 000, joukossa myös megaterrorismin yrityksiä, mm. Tel
Avivin suurimman pilvenpiirtäjän räjäytysyritys.
Israelin iskut terrorijohtajia, terroristien koulutusleirejä,
asetehtaita ja -kätköjä ym. vastaan eivät ole kostotoimia, vaan
ennaltaehkäisyä ja ne on tähdätty terroriin osallistuvia henkilöitä ja
terroritoimintaan käytettyjä kohteita vastaan. Kansainvälisen lain
mukaan henkilöt, jotka osallistuvat aseellisiin hyökkäyksiin eivät voi
vaatia itselleen siviilihenkilölle kuuluvaa suojaa ja aseelliseen
taisteluun käytettyä rakennusta, vaikka se olisi yksityinen asunto,
pidetään sotilaskohteena.
Palautetta voi lähettää toimittaja Olli Kiviselle
okivinen@kolumbus.fi ja
Helsingin sanomien vastaavalle päätoimittajalle
janne.virkkunen@sanoma.fi
Mielipidesivun osoite on
hs.mielipide@sanoma.fi
Lähettäkää meille piilokopio kirjeistänne (bcc).
Suomen Take A Pen
suomi@take-a-pen.org
|