LUKIJAN KIRJE:

 

Palestiinalaisten pyrkimykset

 

Maija Harper

 

29.8.2007
 

Arvoisa Janne Virkkunen, On olemassa runsaasti aineistoa siitä, etteivät palestiinalaiset pyri rauhaan vaan koko Israelin tuhoamiseen ja ovat valmiit ylpeinä lähettämään lapsensa kuolemaan sen saavuttamiseksi. Kuinka kauan on mahdollista tehdä uhreista syyllisiä siihen, että joku haluaa tappaa heidät?

 

Kannatatteko myös suomalaisten mailla siirtokuntia pitävien tuomitsemista? Ero tosin on siinä, ettei Palestiina-nimistä maata ole koskaan ollutkaan ja Israel on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt rauhalliseen yhteiseloon arabien kanssa.

 

Mistä mahtanee johtua, että Israelin siirtokunnissa viljellään maata, rakennetaan taloja ja kasvatetaan lapsia elämään, kun sen sijaan palestiinalaisten jälkeläisetkin kolmannessa ja neljännessä polvessa luokitellaan pakolaisiksi ja pidetään leireillä, joilla heitä opetetaan vihaamaan ja tappamaan?

 

Juutalaisilla on satojen ja tuhansien vuosien historia, joka liittää heidät isiensä maahan, ja myös satojen vuosien historia vainottuina diasporan aikana. Me suomalaiset olimme valmiit puolustamaan omaa muutaman kymmenen vuoden vanhaa itsenäisyyttämme henkeen ja vereen - eikö meiltä löydy myötätuntoa ja tukea niille, jotka vihdoin ovat asettuneet takaisin rakastamaansa maahan? Kuinka omistusoikeutta oikein mitataan? Rakkauden ja kaipauksen mitalla mitattuna juutalaiset ovat maansa ansainneet moneen kertaan.

 

Maija Harper

 
 

© www.take-a-pen.org