Otsikoiden takana: Israelin operaatio Hamas-terroristijärjestön johtajaa vastaan

22.3.2004


Tänä aamuna Israel eliminoi yhden huomattavimmista kansainvälisen terrorismin harjoittajista. Operaatio kohdistui maailmanlaajuisessa terrorismissa olennaista osaa näyttelevän Hamasin perustajaan ja johtajaan.

Kaikki ääriuskonnollisuuden nimissä tapahtuva terrorismi on samaa, oli paikka mikä hyvänsä, kutsuttiin sitä sitten 'al Qaidaksi', 'Hamasiksi' tai miksi muuksi hyvänsä. Hamasilla on kiinteät yhteydet muihin terroristijärjestöihin. Iranilta ja Syyrialta saamansa tuen ansiosta Hamas pystyy ylläpitämään monimutkaista organisatorista, taloudellista ja toiminnallista rakennetta, joka on levittäytynyt ympäri maailmaa.

Yritys esittää Jassin jonkinlaisena 'maltillisena hengellisenä johtajana' on yhtä naurettava kuin jos Bin Laden kuvataan sellaiseksi. Papinpuvun alta löytyy arkkiterroristi Ahmed Jassin, viattomien ihmisten häikäilemättömän murhaamisen todellinen pioneeri. Hän oli Hamasin perustaja ja johtaja, ja henkilökohtaisesti vastuussa strategisesta päätöksestä käyttää itsemurhaiskuja.

Jassin käytti hyväkseen hengellistä vaikutusvaltaansa opettamalla seuraajiaan vihaamaan ihmiselämää ja innolla murhaamaan satoja ihmisiä raakalaismaisesti.

Hän innoitti ja hyväksyi henkilökohtaisesti mm. seuraavat julmat iskut:

1.6.2001 itsemurhaisku Tel Avivin Dolphinarium-diskossa. 21 nuorta kuoli ja 120 haavoittui, kun Hamasiin kuuluva pommittaja räjäytti itsensä keskellä suurta joukkoa diskoon sisällepääsyä odottavia teinejä.

27.3.2002 itsemurhaisku Park-hotellin ruokasalissa Natanian rannikkokaupungissa. 30 kuoli ja 140 haavoittui heidän ollessaan viettämässä pääsiäisen seder-ateriaa.

18.6.2002 itsemurhaisku jerusalemilaisessa linja-autossa. Iskussa kuoli 19 ja 74 loukkaantui. Täysin tuhoutuneessa autossa oli useita koululaisia matkalla kouluun.

Sadat muutkin israelilaissiviilit joutuivat Jassinin julman vihan uhreiksi matkustaessaan linja-autoilla, syödessään ravintoloissa, käydessään ostoskeskuksissa tai vain kävellessään kadulla.

Jassin oli pelottava esimerkki johtajasta, joka kyynisesti manipuloi seuraajiensa elämää pönkittääkseen omaa valtaansa. Hän vääristi yleviä uskonnollisia periaatteita saadakseen palestiinalaisia, myös naisia ja lapsia, niinsanottuun 'pyhään sotaan' tappamaan itsensä murhatakseen satoja israelilaissiviilejä.

Operaatio Jassinia vastaan ei ollut kosto vaan osa Israelin meneillään olevaa yritystä kitkeä terrorismi juurineen. Hamasin raakamaisen terrorismin tarkoituksena on tappaa mahdollisimman monta israelilaista, lopullisena päämääränä Israelin tuho.

Kaikkien, jotka ottavat osaa terrorismin suunnitteluun, toimeenpanoon tai johtamiseen, täytyy ymmärtää, että Israel ei aio istua kädet helmassa odottamassa seuraavan itsemurhapommittajan ilmestymistä Jerusalemin tai Tel Avivin kaduille. Israelin hallituksella - niin kuin millä tahansa muullakin hallituksella - on perustavanlaatuinen velvollisuus suojella kansalaisiaan terrorismin uhalta.

Samalla kun Israel jatkaa terrorisminvastaisia toimiaan, se myös edelleen pyrkii poliittiseen ratkaisuun 'Tiekartan' pohjalta. Rauha voidaan saavuttaa vasta sitten, kun palestiinalaisten johtajat toimivat keskuudessaan olevia terroristeja vastaan ja hylkäävät väkivallan keinona ratkaista poliittiset erimielisyydet.

Israel on tarjonnut palestiinalaisille toivoa saavuttaa pyrkimyksensä ja on ojentanut kätensä rauhan merkiksi. Se on kuitenkin saanut vastalahjaksi ainoastaan terrori-iskujen aallon. Terrorismin uhan nyt kasvaessa Israelin täytyy jatkaa puolustautumista.