ICEJ:n
kansainvälinen hallitus päätti lähettää YK:n pääsihteerille Ban
Ki-Moonille vetoomuksen, jossa kehotetaan YK:ta toimimaan
pontevammin Iranin Israeliin kohdistamia uhkauksia vastaan. Nyt
kerätään tähän kansainväliseen vetoomukseen nimiä, joita tarvitaan
ainakin 100 000, jotta sillä olisi merkitystä.
Vetoomuksen teksti on seuraava:
Vetoomus
YK:lle
Arvoisa
Ban Ki-Moon
Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri
Me
allekirjoittaneet kristityt haluamme ilmaista suuttumuksemme ja
huolestumisemme Iranin hallituksen toistuvista uhkauksista pyyhkiä
Israel pois kartalta. Nämä uhkaukset rikkovat selvästi YK:n
peruskirjaa ja kansainvälisiä sopimuksia kansanmurhien
ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi.
Me
ilmaisemme myös syvän pettymyksemme sen johdosta, että YK ja sen
elimet ovat olleet ilmeisen kyvyttömiä ryhtymään minkäänlaisiin
vakaviin toimenpiteisiin tämän vihamielisen kansanmurhaan yllyttävän
kampanjoinnin lopettamiseksi. Tämä kampanja ei ainoastaan vaaranna
Israelia vaan se uhkaa myös koko maailman kansojen rauhaa ja
turvallisuutta.
Iranin
uhkaukset tuhota Israel ja sen sinnikkäät pyrkimykset saada
ydinasevoimaa näiden uhkausten toteuttamiseksi merkitsevät vakavaa
ja laajamittaista tuhon uhkaa, jota YK:n on vastustettava heti.
Kehotamme YK:ta toimimaan viivyttelemättä kontrolloidakseen ja
rangaistakseen Irania mahdollisimman voimakkaasti; muutoin järjestö,
joka nimenomaan luotiin suojelemaan kansoja tällaisilta katalilta
rikoksilta, pysyttelee häpeällisesti syrjässä, kun tuhoisaa
kansanmurhaa juutalaista kansaa vastaan yritetään toteuttaa.
***
Vetoomuksen voi allekirjoittaa netissä osoitteessa
www.icej.fi/adressi.php
tai
vaihtoehtoisesti voi tilata ICEJ:n Suomen osaston toimistosta,
p.09-2728844, perinteisiä nimenkeruulomakkeita. Aikaa nimien
keruuseen on syksyyn saakka.
Lähettäkää tietoa tästä vetoomuksesta myös sähköpostitse
ystävillenne!
Kesäterveisin,
Varpu
Haavisto
Suomen Take A Pen
suomi@take-a-pen.org