LUKIJAN KIRJE:

Israelin iskut Libanoniin ja Gazaan itsepuolustusta; palaute Etelä-Saimaa–lehteen:

Sanna K. Haikala

14.7.2006 

Ilkka Pohjalainen käsitteli artikkelissaan Libanonin kehitystä ja Hizbollahia (ES 14.7.2006). Israelin viime päivien pommitukset ovat suunnattu nimenomaan Hizbollahia vastaan, vaikka se toki peräänkuuluttaakin Libanonin osavastuuta tilanteeseen. Hizbollah on puhdas terroristijärjestö, joka perustettiin käymään sotaa Israelin valtiota vastaan. Sen ideologia on siten puhdasta väkivaltaa. Se on saanut rauhassa partioida Israelin vastaisilla rajoilla niin Syyrian kuin Libanoninkin alueilla. Koulutus ja rahoitus sille tulee ääri-islamilaiselta Iranilta. Tällä järjestöllä ei siis ole poliittisella agendallaan muuta kuin Israelin tuhoaminen. Sen toimiin kuuluu myös ase-ja huumekauppaa jopa Etelä-Amerikassa asti. Toisin sanoen, Hizbollah on eräs sellainen järjestö, jota tämä maailma ei tarvitse, sillä se ei tunne lainkaan moraalia eikä rauhan aatetta. 

Täällä Israelissa on lähinnä ihmetelty sitä, miksi EU ei tuomitse alituista väkivaltaa, jota Israel joutuu kohtaamaan raja-alueillaan, vaan ainoastaan Israelin puolustautumistoimenpiteet. Tämä kriisi ei syntynyt tyhjästä, eikä Israelin armeija noin vain lähtenyt Gazan ja Libanonin retkilleen. Palestiinalaisjärjestöt ovat jatkaneet israelilaisten kaupunkien tulittamista Gazasta vetäytymisestä huolimatta. Sderot on tästä surullisen kuuluisa esimerkki. Sen arkipäivään kuuluu Kassam -rakettisateet Gazan puolelta. Kun ennen vetäytymistä iskut jakautuivat sekä juutalaissiirtokuntiin että läheisiin israelilaiskaupunkeihin, ovat terroristit siirtokuntien purkamisen jälkeen keskittyneet täysin jälkimmäisiin. Asukkaat elävät pelossa, ja kadut ovat autiot. Toisaalta Pohjois-Israelissa sama skenaario toistuu Hizbollahin taholta. Kidnappaukset ovat uusin trendi, jolla yritetään kiristää Israelilta mahdottomia. Miksi EU ei nosta vastalauseita tästä? Israel on pyrkinyt konkreettisesti todistamaan haluavansa väkivallan loppua, vetäytyminen Gazasta oli tästä hyvä esimerkki. Mutta liika on sillekin liikaa. Hizbollahin ja Hamasin kaltaisten terroristijärjestöjen yksipuolinen väkivalta on päätetty saada loppumaan. Suvereenilla valtiolla on -ei pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus puolustaa kansalaisiaan. 

Israel ei harrasta tämänkaltaisia sotilaallisia operaatioita huvikseen. Viimeisimmässä Ulkopolitiikka-lehdessä (1/2006) oli toimittaja Mia Kaukiaisen artikkeli jossa hän muistuttaa, että kostonhimoinen raivo on yhtä kaukana israelilaisesta todellisuudesta kuin suomalaisten salaliitto marilaisten öljyvaroista. Mutta mikään valtio ei nosta käsiään pystyyn jatkuvan ulkopuolisen väkivallan kohdatessa sen kansalaisia. Toisaalta Libanonin on aika päättää, kuinka kauan se antaa terrorismin kukoistaa rajoillaan fundamentalististen terroristien tehdessä hyökkäyksiään sen alueilta naapurimaan puolelle.
 
 
 

© www.take-a-pen.org