www.takeapen.org 09/06/2023 21:55:10
  _search_fin
Click to send this page to a colleague_send_to_a_friend_fin
Click to print this page_print_page_fin

Gaza-lausuntonne ja yhdenmukaiset kriteerit

Pääministeri Matti Vanhanen,

 

te olette antanut harkitsemattoman ja yksipuolisen lausunnon Israelin toimista. Sen sijaan te ette ole maininnut mitään kiistanalaiseen (PL242) Gazaan pyrkineen laivasaattueen luvista purjehtia alueelle ettekä saattueen järjestäjistä. Ette myöskään siitä, että Israel ilmoitti pysäyttävänsä sinne omin luvin pyrkivät alukset. Lisäksi mainitsen teille - mikäli asia olisi sattunut teiltä unohtumaan, että Israelin ohella Egypti osallistuu Gazan saartoon.

 

Teiltä ei kukaan odota erityistä myötätuntoa Israelia kohtaan, mutta tasapuolisuus ja yhdenmukaiset kriteerit eri valtioiden ja niiden toiminnan arvioimisessa ovat välttämättömät. Uskonkin teidän oivaltaneen tämän periaatteen toimittuanne pääministerinä näinkin pitkään. Niinpä korjannette pikimmin nyt tekemänne virheen ja ryhtynette tasapuolisempiin lausuntoihin. On nimittäin yhä edelleen Suomen etu, että maamme johto kykenee tasapuolisesti ja kiihkottomasti arvioimaan maailman tapahtumia ympärillämme. Samoin on todellista valtiomiestaitoa kyetä näkemään oma virheensä ja korjaamaan se. Tällöin tehty ei ole virhe vaan oppimistapahtuma. Odotan teidän siis oppivan.

 

Alla lyhyesti periaatteita merellä toimisesta kriisiaikoina:

 

Israelin toiminta kansainvälisillä vesillä on merilain mukaista.

 

1. Israel on tällä hetkellä aseellisessa konfliktissa Gazaa hallitsevan Hamasin kanssa. Gazasta on toistuvasti pommitettu Israelissa sijaitsevia siviilikohteita asein, jotka on salakuljetettu meren kautta.

 

2. Merisaarrot ovat kansainvälisen lain mukainen legitiimi ja tunnustettu toimenpide, jota voidaan käyttää osana aseellista konfliktia.

 

3. Saarto voidaan saattaa voimaan merellä, mukaan lukien kansainväliset vedet, niin kauan kun se ei estä pääsyä puolueettomien valtioiden satamiin.

 

4. Länsimaiden laivastokäsikirjat katsovat merisaarron tehokkaaksi laivastotoimeksi ja määrittelevät useita kriteerejä jotka saarrossa on otettava huomioon.

 

5. Israel julkisti saarron voimassa olon ja saartovyöhykkeen tarkat koordinaatit hyväksyttyjä, kansainvälisiä, ammattikäytössä olevia meriliikenteen kanavia käyttäen. Israel teki myös asiaan kuuluvat ilmoitukset.

http://info.mot.gov.il/EN/index.php?option=com_content&view=article&id=124:no12009&catid=17:noticetomariners&Itemid=12

 

6. Kansainvälisen tapaoikeuden (customary law) mukaan tietoa saarron olemassaolosta voidaan pitää varmistettuna sen jälkeen kun saarto on julistettu ja asianmukainen varoitus on annettu ylläolevalla tavalla.

 

7. Kansainvälisen merilain mukaan, kun merisaarto on voimassa, mikään alus ei voi saapua saarretulle alueelle. Tämä koskee sekä siviilialuksia että vihollisen aluksia.

 

8. Mikä tahansa alus joka loukkaa tai yrittää loukata merisaartoa voidaan ottaa haltuun, tai sille voidaan hyökätä kansainvälisen lain mukaan. Aluksen katsotaan yrittävän saarron murtamista siitä hetkestä lukien kun se jättää satamansa aikomuksena ohittaa saarto.

http://www.icrc.org/ihl.nsf/FULL/560?OpenDocument

 

Oli rikollista a) yrittää rikkoa saartoa ja b) ryhtyä väkivaltaan tarkastusviranomaisia vastaan.

 

Eli lopetetaan se höpinä "laittomasta hyökkäyksestä kansainvälisillä vesillä". Israelilaiset ovat tarjonneet avustuskuljetuksille toisen reitin lähisataman kautta, jossa suoritetaan tarkastustoimet, jonka jälkeen ne voidaan toimittaa eteenpäin vaikkapa YK:n toimesta.

 

Tämä ei kuitenkaan kelvannut "rauhanaktivisteille".

 

Ellette tiennyt, kerrottakoon, että saattueen pääjärjestäjätaho, turkkilainen IHH tunnetaan väkivaltaisena, terrorismia tukevana äärijärjestönä, jolla on yhteydet mm. Hamasin kanssa.

 

Jouni Suonsivu

Tampere

 



Copyright © 2001-2010 TAKE-A-PEN. All Rights Reserved. Created by Catom web design | SEO