Turun sanomien kirja-arvostelu Herzlin Juutalaisvaltiosta
Turun sanomat julkaisi 3.5.2010 toimittaja Kari Salmisen kirja-arvostelun hiljattain julkaistusta Theodor Herzlin "Juutalaisvaltion" uudesta suomennoksesta.
Salmisen mukaan: "Se on hyvä muistaa, että kaikki juutalaiset eivät ole sionisteja. Sionismia on syytetty rasismista. Se nostaa ihanteeksi yhteen kansaan ja uskontoon perustuvan valtion. Herzl tosin julistaa, ettei juutalaisvaltion pitäisi olla teokratia, uskonnon hallitsema valtio: 'Usko kyllä yhdistää, mutta tieto vapauttaa meidät, Jos käy niin, että maassamme asuu muita uskontoja ja kansallisuuksia edustavia ihmisiä, kunnia-asiamme on tarjota heille suojelusta ja yhdenvertaisuutta lain edessä. Olemmehan Euroopassa oppineet suvaitsevaisiksi.' Toisin on käynyt, kertoo historia ja melkein minkä tahansa päivän otsikot. Sopii huomata sekin, ettei Israelin valtion arvosteleminen ole antisemitismiä. Israel ei asiantuntijoiden mukaan ole ikinä sopeutunut valtiona sille tarjotulle alueelle. Se ei tunnusta olevansa Lähi-idän kulttuuripiiriä. Se tuntee olevansa kansallisesti erityinen ja erilainen. Ja tähän nationalistisen politiikan - ja Theodor Herzlin - perintöön iso osa alueen vaikeuksista perustuu."
Salmisen juttu löytyy osoitteessa http://www.ts.fi/online/kulttuuri/arviot/kirjat/128812.html
Se, että sionismi on tavoitellut juutalaiselle kansalle omaa kotimaata, ei todellakaan Israelin perustajienkaan mukaan tarkoittanut sitä, etteivätkö sen kansalaiset olisi yhdenvertaisia uskontoon tai etniseen taustaan katsomatta. Suomen valtiokin on perustettu kansallisaatteen ja tietyn johonkin pisteeseen yhtenäisen arvopohjan varaan. Yksi arvo on kansalaisten yhdenvertaisuus etnisestä tai uskonnollisesta taustasta riippumatta. Salmisen kevyesti heittämä tuomio Israelin yhteiskunnasta, ettei se olisi täyttänyt tätä tavoitettaan, perustuu todellakin huonoon asiantuntemukseen, joka ilmeisesti on toimittajan itsensäkin mukaan rakennettu tämän päivän otsikkoja selailemalla.
Tietoa Israelin etnisistä vähemmistöistä ja niiden asemasta israelilaisessa yhteiskunnassa saa esimerkiksi artikkelista "Etniset ja uskonnolliset vähemmistöt Israelissa".
Salmisen huomio, että "Israel ei asiantuntijoiden mukaan ole ikinä sopeutunut valtiona sille tarjotulle alueelle. Se ei tunnusta olevansa Lähi-idän kulttuuripiiriä. Se tuntee olevansa kansallisesti erityinen ja erilainen", on osittain oikeakin - Israel ei kuulu Lähi-idän totalitaarisesti hallittuihin islamilaisiin arabivaltioihin. Sen arvopohja on erityinen ja erilainen, mutta se kuuluu silti Lähi-idän kulttuuripiiriin. Alueen vaikeudet ehkä todellakin johtuvat osittain tästä, kuten juutalaisten vaino esimerkiksi kristityssä Euroopassakin parin vuosituhannen ajan johtui osittain siitä, että juutalaiset pysyivät erityisinä ja erilaisina.
Mielipiteitä ja palautetta Turun sanomiin voi lähettää osoitteisiin
ts.mielipiteet@ts.fi
http://www.ts.fi/palaute/index.html
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio kari.vainio@ts.fi
Suomen Take a Pen
suomi1@takeapen.org
http://www.takeapen.org/suomi
|