www.takeapen.org 28/09/2020 10:00:00
  _search_fin
Click to send this page to a colleague_send_to_a_friend_fin
Click to print this page_print_page_fin

Mitä tapahtui Durbanissa syyskuussa 2001

taustaa YK:n rasisminvastaiselle kokoukselle

 

17.4.2009

 

20.4.2009 alkaa YK:n Durban II:ksi kutsuttu rasisminvastainen konferenssi Genevessä. Sen edeltäjä, syyskuussa 2001 Etelä-Afrikan Durbanissa järjestetty YK:n rasisminvastainen konferenssi  muuttui Amerikan ja  Israelin vastaiseksi antisemiittiseksi näytelmäksi. Durbanin kaduilla kannettiin tuolloin mm. Hitlerin voittoa toivoneita julisteita. Yksi konferenssin suurimpia taustatoimijoita oli OIC - Organization of the Islamic Conference - jonka jäsenmaat toimivat aktiivisesti konferenssin rasisminvastaisen teeman muuttamiseksi Israelin eristämiseksi ja delegitimoimiseksi. Lopulta Israelin ja Amerikan delegaatiot marssivat ulos konferenssista. Kaksi päivää kokouksen päättymisen jälkeen muslimiterroristit iskivät World Trade Centeriin ja muihin kohteisiin USA:ssa.

 

Jo konferenssin valmisteluvaihessa sorruttiin diskriminointiin: kokousta edelsivät alueelliset kokoukset, joiden tuli tehdä alueellinen rasisminvastainen julistusluonnos ja toimintassuunnitelma, jotka ratifioitaisiin Durbanissa. Aasian maiden kokous pidettiin Teheranissa, ja vaikka Israel kuului tähän ryhmään, sen ei sallittu osallistua kokoukseen. Myös Australiaa ja Uutta Seelantia - kahta Israelia tukevaa Aasian maata - estettiin osallistumasta. YK:n ihmisoikeuskomissaari Mary Robinson ei toiminut näiden päätösten kumoamiseksi.

 

Teheranissa ei käsitelty lainkaan alueen maiden rasistisia käytäntöjä ja niiden tuomitsemista - esim. sellaisia ongelmia kuin juutalaisvastaiset oppikirjat ja media arabi- ja muslimimaissa, ei-muslimien diskriminointi ja vaino, siirtotyöläisten orjuuden kaltainen kohtelu monissa arabimaissa tai naisten alistaminen muslimimaissa. Mary Robinson ei tässä tärkeässä kokouksessa mitenkään vaatinut näiden asioiden käsittelyä vaan vaikeni täysin. Sen sijaan hän antoi lehdistölle lausunnon, jossa ylisti Teheranin kokouksen "konsensusta" ja piti kokousta hedelmällisen kulttuurien välisenä dialogina eikä mitenkään tuominnut kokouksen Israelin vastaista retoriikkaa. Teheranin kokousta voikin pitää käännekohtana, josta rasisminvastainen konferenssi joutui antisemiittiselle Israelin vastaiselle raiteelleen.

 

OIC:n vaatimuksia oli, että Holokaustin tuomitseminen pitäisi muutta "holokaustien tuomitsemiseksi" ja että "holokausteihin" pitäisi laskea palestiinalaisten kohtelu. Antisemitismin tuomitsemiseen heidän vaatimuksensa oli lisätä lause, jossa tuomittiin "sionismin rasistiset ja antisemiittiset käytännöt". Tämä valmistelu käytiin toisen intifadan ollessa kuumimmillaan ja palestiinalaisten terrori-iskujen israelilaisiin busseihin, ostoskeskuksiin ja ravintoloihin ollessa lähes päivittäisiä.

 

Durban I päätösasiakirjassa tunnustetaan ja tuomitaan myös historiallisia rikoksia, mm. Amerikkaan suuntautuneen orjakaupan ja kolonialismin rikokset, mutta niissä ei sanallakaan käsitellä Intian valtamerellä käytyä orjakauppaa tai arabien Afrikassa järjestämää orjakauppaa tai islamilaisen imperialismin aiheuttamaa sortoa valloitettujen maiden alkuperäiskansoille.

 

USA:n ulkoministeri Colin Powell - joka sanoi rasisminvastaisen konferenssin olevan tärkeä hänelle sekä henkilökohtaisista että ammatillisista syistä - pyrki konferenssin suunnan kääntämiseen ja vaati, ettei yhtään yksittäistä maata tai yhtä konfliktia nosteta esiin rasisminvastaisen konferenssin päätösasiakirjassa - toisin sanoen hän vaati valmistellevista asiakirjoista Israelin vastaisten lausumien poistamista, koska yhtäkään muuta maata ei oltu nostettu esiin (esimerkiksi Sudania, Kashmiria, Tiibetiä tai Tshetsheniaa).

 

USA:n delegaation edustajan Tom Lantosin mukaan OIC:n luonnoslauselmat ylittivät Israel-vastaisuudessa "Sionismi on rasismia" -linjan ja pyrkivät tekemään Israelista sinällään vihan kohteen. Hän huomautti myös Mary Robinsonille, että Israelin toimien kutsuminen "etniseksi puhdistukseksi", "kansanmurhaksi" ja "rikoksiksi ihmisyyttä vastaan" vie merkityksen näiltä termeiltä ja syö pohjaa koko rasisminvastaiselta työltä maailmanlaajuisesti. Viime hetkellä ennen konferenssiä pidetyissä hätäneuvotteluissa Robinson kuitenkin jätti hylkäämättä OIC-maiden lausumat siitä, että holokaustissa juutalaisille tehty vääryys on samankaltaista kuin palestiinalaisten kärsimä vääryys ja puhui vain "antisemitismin historiallisista haavoista toisaalta - ja toisaalta pakolaisuuden aiheuttamista haavoista". Näin Robinson teki tyhjäksi Amerikan delegaation johdolla tehdyn työn konferenssin saattamiseksi pois Israelin vastaiselta sivuraiteelta.

 

Tämän seurauksena USA päätti lähettää konferenssiin vain alemman tason työdelegaation ja samasta syystä useimmat länsimaat eivät lähettäneet korkea-arvoista valtiojohtoa paikalle. Sen sijaan paikalla olivat puheita pitämässä Fidel Castro, Jasser Arafat ja Amir Moussa. Mm. Arafat piti konferenssissa puheen, jossa hän kuvasi Israelia rasistiseksi ja kolonialistiseksi salaliitoksi.

 

Durbanin konferenssin rinnalla järjestettiin kansalaisjärjestöjen kokous, josta tuli todellinen antisemiittinen Israel-vastainen näytelmä kaupungin kaduille konferenssin ajaksi. Kansalaisjärjestökokouksen kaappasivat palestiinalaismieliset ja arabi-fundamentalistiset liikkeet, jotka heiluttelivat kaduilla Hitlerin voittoa toivoneita julisteita. Juutalaisten kansalaisjärjestöjen pitämässä lehdistötilaisuudessa Arabilakimiesten liiton edustajat jakoivat ja räikeitä antisemiittisia pilapiirroksia sisältäviä lehtisiä, joiden sisältö muistutti pelottavasti 30-luvun saksalaisten lehtien juutalaisvastaisia kuvia. Amerikan delegaation jäsen Tom Santos, joka itse on kokenut holokaustin, sanoo, että Durbanin rasisminvastainen konferenssi oli pahinta ja kuvottavinta juutalaisvastaisuutta, mitä hän oli kokenut sitten natsiajan.

 

Kun kävi ilmeiseksi, että konferenssin suuntaa ei voitu kääntää, USA teki päätöksen vetäytyä konferenssista. Eurooppalaiset jäsenet jäivät kuitenkin istumaan, ja vaikka pahimmat Israel-vastaiset lauseet saatiin poistettua, silti päätösasiakirja ottaa kaikista maailman konflikteista ainoastaan Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin esiin ja tekee sen yksipuolisella tavalla tunnustaen palestiinalaisten ahdingon mutta jättämällä mainitsematta israelilaisten terrorin uhrien kärsimyksen.

 

Vaikka ensi maanantaina alkavan Durban II:n asialistasta on jätetty pois räikeimmät Israel- ja juutalaisvastaiset lausunnot länsimaiden painostuksesta, kuitenkin sen tarkoitus on vahvistaa Durban I:ssä tehdyt linjaukset. Eli kyseessä on lähinnä kosmeettinen muutos, jonka tarkoitus on mahdollistaa länsimaiden osallistuminen ilman kasvojen menetystä.

 

Durban II:n asialistalla on lisäksi uusi voimakas aihe, jota OIC-maat ajavat: uskontojen häpäisemisen kieltäminen. Tämä kauniilta kuulostava ajatus saa aivan toisen merkityksen kun lukee OIC-maiden ehdotuksen tekstiä tarkemmin. Siellä sanotaan mm. että monikulttuurisuuden intellektuaali tai poliittinen vastustaminen on perussyynä rasistisen väkivallan lisääntymiseen. Siis ajatuksena on, että monikulttuurisuutta ei saa edes älyllisesti tai poliittisesti kritisoida, vaan sellainen tulee rinnastaa rasistiseen väkivaltaan. Myöhemmin OIC:n asiakirjassa nostetaan esiin islamofobia rasismin muotona ja sanotaan sen esiintyvän kolmella tavalla: islamin ja terrorismin yhteyksistä puhumisena, moskeijoiden ja minareettien rakentamisen rajoittamisena ja islamilaisiin keskuksiin, moskeijoihin ja kouluihin suuntautuvana valvontana.

 

Kaikkien näiden vaatimusten selkeänä tavoitteena on poistaa kaikki esteet ja arvostelu islamin leviämiseltä länsimaissa. Samaan aikaan nousee jatkuvasti esiin lisää todisteita siitä, kuinka monikulttuurisuuden varjossa väkivaltaiseen maailmanvalloitukseen pyrkivän islamin verkkoa levitetään länsimaihin ja kuinka eurooppalaisissa moskeijoissa saarnataan islamin voittoa ja vääräuskoisten hävittämistä. Toisaalta millään tavoin ei nosteta esiin sitä, millaisen häpäisyn kohteena juutalaisuus on muslimimaailmassa tai miten kristilliset kirkkokunnat elävät ankaran vainon ja sortolakien alla islamilaisessa maailmassa ja miten esimerkiksi kirkkojen rakentamista ja korjaamista ei siellä sallita.

 


 

Lähde: Tom Lantos, The Durban Debacle: An Insider's View of the World Racism Conference at Durban, The Fletcher Forum of World Affairs, Vol. 26.1, Winter/Spring 2002.



Copyright © 2001-2010 TAKE-A-PEN. All Rights Reserved. Created by Catom web design | SEO