|
Sunnuntain Helsingin Sanomat julkaisi Vieraskynäpalstallaan Syyrian siirtolaisasiainministerin Bouthaina Shaabanin kolumnin "Lähi-itä ei ole vain terrorismia". Kirjoitus sisältää niin paljon huomautettavaa, etten voi puuttua kaikkeen. Kirjoitus on kokonaisuudessaan viestin lopussa. Kun nyt syyrialainen ministeri on saanut palstatilaa Helsingin Sanomissa, olisi oikeus ja kohtuus antaa puheenvuoro myös jollekin Israelin ministerille tai esim. Israelin suurlähettiläälle.
Shaaban antaa ymmärtää, että Syyria on täysin syytön Lähi-idässä esiintyvään terrorismiin. Kuitenkin monet terroristijärjestöt pitävät päämajaansa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa ja Syyria aseistaa Hizbollahia. Ihmisoikeusloukkauksista Syyriassa ei puhuta sanallakaan ja demokratian puutekin on Yhdysvaltain syytä.
Shaaban syyttää Israelin miehittävän 1967 sodassa valloittamiaan Länsirantaa ja Gazaa, vaikkei Syyria hyväksynyt Israelin olemassaoloa kuuden päivän sotaa ennenkään vaan hyökkäsi muiden arabimaiden mukana vastaperustetun juutalaisvaltion kimppuun 1948. Shaaban ei myöskään mainitse Syyrian osuutta kuuden päivän sodan syttymiseen: vuoden 1966 alkupuolella syyrialaiset tulittivat israelilaisia kaupunkeja Golanilta ja toukokuussa 1967 Syyria, Egypti, Jordania, Irak ja Saudi-Arabia keskittivät joukkojaan Israelin rajoille. Samaisessa sodassa Israel valtasi myös Golanin, jota Syyria nyt havittelee takaisin. Israel "torju[u] toistuvasti Syyrian vaatimukset kattavasta ja oikeudenmukaisesta rauhasta", sillä Syyria ei itse ole valmis neuvottelemaan Golanin kohtalosta vaan vaatii Israelia suostumaan täydelliseen vetäytymiseen jo ennen rauhanneuvottelujen aloittamista. Syyrian oma kolme vuosikymmentä kestänyt Libanonin miehitys päättyi vasta tänä vuonna ankaran kansainvälisen painostuksen tuloksena, tosin Syyrian tiedustelu- ja turvallisuusjoukkoja on Libanonissa ilmeisesti edelleen.
Shaaban ei suostu nimittämään "palestiinalaisryhmiä" terroristijärjestöiksi, sillä israelilaisia siviilikohteitakin vastaan tehdyt väkivaltaiset hyökkäykset ovat vain "vastarintaa". Hänen väitteensä ryhmien hajottamisesta on perätön: palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas on sanonut suoraan välttävänsä aseellisten ryhmien väkivaltaista vastustamista ja on sen sijaan pyrkinyt sulauttamaan ne omiin poliisivoimiinsa, tosin toistaiseksi laihoin tuloksin.
Deir Jassinin väitetty verilöyly tapahtui ennen Israelin itsenäistymistä 1948. Arabit olivat saartaneet Jerusalemin, jonka seurauksena kaupungin juutalaiset näkivät nälkää. Ainoa tie kaupunkiin kulki Deir Jassinin kylän läpi ja kylässä olevat arabitaistelijat estivät kaikkia saattueita menemästä Jerusalemiin. Juutalaiset aseelliset ryhmät Etsel ja Lehi hyökkäsivät kylään murtaakseen saarron. Valitettavasti he eivät olleet tottuneet sodankäyntiin siviiliväestön seassa ja kun heitä tulitettiin kyläläisten kodeista ja he vastasivat tuleen, siviilejäkin kuoli. Kyseessä ei siis ollut tahallinen siviilien joukkomurha ja taistelussa sai surmansa noin sata arabia eikä 254 kuten yleisesti väitetään.
Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä sen sijaan tapahtui joukkomurha syyskuussa 1982, kun Israelin armeija päästi libanonilaiskristityt falangistit leireihin etsimään terroristisoluja. Leireissä arvioidaan olleen jopa 200 asemiestä. Falangistit tappoivat satoja ihmisiä, heidän joukossaan runsaasti siviilejä. Israelilainen Kahan-komissio totesi Israelin olevan epäsuorasti syyllinen verilöylyyn, koska se ei ennakoinut falangistien suorittamaa joukkomurhaa. Asiasta syntyneen kohun takia mm. silloinen puolustusministeri Ariel Sharon joutui eroamaan. Israelin rikos oli siis se, ettei se estänyt joukkomurhaa, ei se, että se olisi itse suorittanut tai edes "tilannut" sen. Kun Shaaban huomauttaa, etteivät näihin joukkomurhiin syyllistyneet edusta kansaansa, hän kieltää Israelin vaaleilla valitun pääministerin oikeuden hallita Israelia.
Lähettäkää palautetta osoitteisiin hs.artikkeli@sanoma.fi , hs.mielipide@sanoma.fi ja meille piilokopio.
|
Vieraskynä 15.5.2005
Helsingin Sanomat
Lähi-itä ei ole vain terrorismia
Jokin aika sitten sain käteeni sanomalehden, jossa oli otsikko: "Yhdysvaltain ulkoministeri Rice lupaa, että Washington rakentaa erilaisen Lähi-idän".
Epävarmana siitä, mitä otsikko voisi tarkoittaa, tutkin tarkemmin Condoleezza Ricen Kabulissa palveleville amerikkalaisjoukoille pitämää puhetta. Halusin saada selville, minkälainen uudesta Lähi-idästä tulisi.
"Toisenlainen laajempi, vakaa ja demokraattinen Lähi-itä", hän kuvaili.
"Sellainen, jossa lastemme ei jonain päivänä tarvitsisi enää pelätä sellaisia vihan ideologioita, jotka saivat syyskuussa 2001 nuo ihmiset ohjaamaan lentokoneet päin New Yorkin rakennuksia. Hetkinen. Rice siis itse asiassa uskoo, että Lähi-itä pitää suojissaan "vihan ideologioita" ja on "noiden ihmisten" kansoittama. Noiden terroristien.
Järjetön yleistys ilmentää harhakuvitelmaa, jolle Yhdysvaltain koko "terrorisminvastainen" sota perustuu. Se on pilannut vakavasti Yhdysvaltain mainetta ja uskottavuutta maailmalla ja on johtanut tuhoisaan politiikkaan, joka on vahingoittanut Yhdysvaltain ja arabimaailman suhteita vuosikymmeniksi eteenpäin.
On törkeää väittää, että fanaatikkojoukko edustaisi Lähi-idän asukkaita. Se on sama kuin väittäisi, että Abu Ghraibissa ja Guantanamossa vankeja kiduttaneet rikolliset edustaisivat Yhdysvaltain kansaa ja amerikkalaisia arvoja. Yhtä lailla joku voisi väittää, että Libanonin Sabran ja Chatilan tai Jerusalemin lähellä sijaitsevan Deir Yasinin joukkomurhiin syyllistyneet rikolliset edustaisivat heidän kansaansa ja kansansa uskonnollisia arvoja.
Ricen puheesta voidaan poimia vaarallinen idea, jonka mukaan syyskuun 11. päivän iskut oikeuttavat Yhdysvaltain väärän Lähi-idän politiikan.
Naurettavaa. Amerikkalaisten pitäisi jo tietää - tosin en usko heidän tietävän - että syyskuun 11. päivän iskut eivät ole vaivanneet raskaasti ainoastaan amerikkalaisia, vaan myös arabeja ja muslimeja. Al-Qaidan terroristit ovat toistuvasti iskeneet arabeihin ja muslimeihin. He ovat meidän vihollisiamme aivan kuten teidänkin. Miksi sitten meitä tulisi rangaista heidän rikoksistaan?
Pelkäänpä, etteivät amerikkalaiset tiedä, mitä Lähi-idässä nykyisin todella tapahtuu. Ilmeisesti sotajoukkojen mukana matkaavien amerikkalaistoimittajien tuottama näennäisesti avoin journalismi ei ole saanut paljastaa sitä.
Todellisuudessa palestiinalaisryhmiä hajotetaan, libanonilaisvastarintaa riisutaan aseista, Syyrian hallitusta demonisoidaan - ja kaiken aikaa Israel yhä vain miehittää 1967 valtaamiaan arabialueita, vaikka YK:n päätöslauselmat ovat toistuvasti vaatineet Israelia vetäytymään. Israelilaiset ääriainekset valtaavat Jerusalemin arabikortteleita. Israel rakentaa apartheid-muuria, joka erottaa kymmenet tuhannet palestiinalaiset kaupungeistaan ja kylistään.
Mutta muutakin tapahtuu: Syyrian maallinen perintö ja vanha uskonnollisen rinnakaiselon perinne ovat uhattuina; monien yhdysvaltalaisvirkamiesten lausunnot näyttävät osoittavan, että Lähi-idässä jo vallitseva epävakaus voi pian levitä Syyriaan ja Libanoniin.
Mutta miksi? Syyria ei ole milloinkaan uhannut Yhdysvaltoja. Silti se on joutunut niiden kongressin jäsenten "ideologisen vihan" kohteeksi, joiden mielestä Israel on toiminut oikein kieltäytyessään päättämästä Golanin kukkuloiden miehitystä ja torjuessaan toistuvasti Syyrian vaatimukset kattavasta ja oikeudenmukaisesta rauhasta.
Ulkoministeri Ricen on tiedettävä, etteivät kansakunnat antaudu epäoikeudenmukaisuudelle. Lähi-idän ihmiset ovat aina kamppailleet vihamielisyyttä ja miehitystä vastaan ja jatkavat taisteluaan kunnes saavuttavat vapauden, oikeudenmukaisuuden ja arvokkuuden.
Yhdysvallat voi auttaa vakuuttamalla meille, että alueestamme tulee vakaampi ja demokraattisempi ja että lastemme ei tarvitse enää pelätä miehitysjoukkoja, syrjintää ja luoteja. Ulkoministeri Rice saa raportteja Israelin-mielisiltä aivoriihiltä, jotka eivät näe Lähi-idässä muuta kuin anastettavia varoja ja miehitykseen ja sortoon alistettavia aseettomia ihmisiä.
Olen varma, että Rice huomaa, miten valtavasti ne poikkeavat siitä tosiasiasta, että arabit ovat jo kauan rakentaneet sivilisaatioita ja käännyttäneet ihmisiä rauhaan.
Bouthaina Shaaban
Kirjoittaja on Syyrian siirtolaisasiainministeri
|
|
_send_to_a_friend_fin
_print_page_fin