www.takeapen.org 11/12/2019 10:47:52
  _search_fin
Click to send this page to a colleague_send_to_a_friend_fin
Click to print this page_print_page_fin

Israelin YK-edustajan Dan Gillermanin puhe YK:n yleiskokoukselle

29.11.2007 New Yorkissa

 

Paljon onnea syntymäpäivänä, herra presidentti!

 

Tiedän, että nämä sanat herättävät erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä. Kuitenkin tahdon toivottaa kaikella vakavuudella: paljon onnea! Tänä päivänä, 60 vuotta sitten, syntyi juutalainen valtio vuoden 1947 historiallisen yleiskokouksen päätöksellä, jonka perusteella ihmiskunta sai kaksi huomattavaa lahjaa: modernin valtion juutalaiselle kansalle ja Israelin lahjaksi koko maailmalle.

 

Olen juuri palannut muistoseremoniatilaisuudesta Lake Successilla, jossa juuri tuo YK kokoontui 60 vuotta sitten. Kautta koko historian on kansakunnat luotu sodan ja valloituksen voimin. Israel taas on luotu YK:n julistuksella ja maailman kansakuntien toimesta. Se, että saan tänään edustaa hallitustani ja kansaani, on todella riemuittava tapaus. Niinpä toivotan teille kaikille: paljon onnea syntymäpäivänä!

 

Herra presidentti,

 

myöhään eilen illalla palasin Annapolisista. Se oli ikimuistoinen tilaisuus, johon osallistui yli 40 kansakunnan edustajia, pääosin maltillisista arabi- ja muslimivaltioista, jotka ovat sitoutuneet tukemaan Israelin ja palestiinalaisten välistä kahdenkeskistä prosessia. Annapolisin ilma täyttyi toivosta - yhteistyöllä saamme aikaan rauhan ja paremman huomisen. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö kaikki läsnäolijat olisi tunteneet tällaista optimismia.

 

Kuitenkin, palattuani tänne New Yorkiin ja seistessäni tässä yleiskokouksen edessä, paikassa, joka niin fyysisesti, henkisesti kuin asenteellisestikin on kaukana Annapolisista, en voi kuin epäillä, tavoittaako tämänpäiväinen keskustelu Annapolisin hengen, toivon ja lupaukset.

 

Onhan nimittäin myös niin, että tässä kokoussalissa synnytetään ne 21 vuotuista päätöslauselmaa, joissa moititaan Israelia ja joiden johtopäätökset ovat ennalta määrättyjä, epäkäytännöllisiä ja täysin puolueellisia. Ne ovat antaneet palestiinalaisille kuvitteellisen todellisuuskäsityksen sekä olettamuksen, että on oikeuksia ilman velvollisuuksia. Nämä molemmat kuvastavat Yhdistyneiden Kansakuntien täydellistä kykenemättömyyttä ottaa merkittävä rooli konfliktin selvittämiseksi.

 

Tämä päivämäärä - 29. marraskuuta - on ehkä selkein esimerkki siitä, miten yleiskokous jatkuvasti tukahduttaa toivon ja uskon rauhaan alueellamme. Yhdistyneiden Kansakuntien kalenterin mukaan tänään on Kansainvälinen päivä solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle, joka jo määrityksessään sulkee pois Israelin.

 

Tarkennan vielä: Palestiinan itsemääräämisoikeus on asia, jota Israel kannattaa täysin sydämin. Todellakin, kaksi päivää sitten Annapolisin kokouksessa pääministerini Ehud Olmert totesi: "Me keksimme oikean keinon osana kansainvälistä panostusta, johon osallistumme, auttaa palestiinalaisia luomaan kunnon kehykset tulevaisuudellensa palestiinalaisessa valtiossa, joka perustetaan keskenään sopimillemme alueille."

 

Vuosien kuluessa on kuitenkin käynyt niin, että tässä salissa ja YK-keskuksissa ympäri maailmaa järjestetyt prosessit ovat turmelleet palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tarkoitusperät ja muuntaneet ne juutalaisvaltion väheksymiseksi ja herjaamiseksi.

 

Olen kuunnellut tarkkaan tässä salissa tänään iltapäivällä annettuja lausuntoja. Ne kaikki keskittyivät Israeliin ja tiedän, että monet myöhemminkin kuultavat puheet keskittyvät Israeliin. Tarina toistuu: se on epäreilu, kuluttava, virheitä tulvillaan, harhaanjohtava ja - uskallanko sanoa - todella pitkästyttävä. Täydellinen déjà vu, valitettavasti, jälleen kerran.

 

Mieltymys Israelin syyttämiseen palestiinalaisten toistuvista epäonnistumisista on niin laajalle levinnyttä ja tarttuvaa, että sen mielettömyys jää kokonaan huomaamatta. Tämä päivä tuokin meille mieliimme, miksi näin on: tämä maailmanjärjestö ja erityisesti monet sen jäsenvaltiot ruokkivat palestiinalaisten riippuvuutta uhrina olemiseen. Palestiinalaiset käyttävät päivittäin, joka viikko ja kuukausi, vuosi vuoden perään tätä kansainvälistä foorumia retorisen teatterinsa esittämiseen. Broadwaylla oltiin ehkä lakossa, mutta East Riverin äärellä sijaitseva teatteri on aina avoinna.

 

Nyt on korkea aika kuroa umpeen maanpäällisen todellisuuden ja tässä salissa käytävän retoriikan välinen kuilu - tässä ja nyt, ikuisiksi ajoiksi.

 

Meille, juutalaisille ja israelilaisille, tämä päivä ei ole lainkaan katkera päivä. Meitä ei ole lyöty lyttyyn eivätkä toteutumattomat unelmat vainoa meitä. Tämä päivä on suuri voiton ja onnistumisen päivä - olemme kukistaneet historiassa kokemamme juutalaisten sorron ja tyrannian sekä selviytyneet meihin kohdistuneista tuskallisista tragedioista sekä kärsimyksistä. Tänään me juhlimme juutalaisen kansan sinnikkyyttä ja ikuista yhteyttämme Israelin maahan, kotimaahamme, johon saimme palata maanpaosta niin monen vuoden kaipauksen ja ikävöinnin jälkeen.

 

Amos Oz, yksi Israelin palkituimmista kirjailijoista ja kirjallisuuden Nobel-palkinnon ehdokas, kuvaa marraskuun 29. päivänä vuonna 1947 tuntemaamme iloa:

 

"Tanssittiin ja itkettiin... mehujuomaa, olutta ja viiniä sisältävät pullot kiersivät kädestä käteen ja suusta suuhun, tuntemattomat halasivat toisiaan kaduilla ja suukottelivat toisiaan kyynelsilmin, ... kiihkeät juhlijat... heiluttivat valtion lippua, vaikkei valtiota vielä ollut perustettukaan, sillä tänä iltana kaukana Lake Successilla oli päätetty valtion oikeutuksesta sen perustamiseen."

 

Matkustattepa mihin tahansa kaupunkiin Israelissa, sieltä löytyy varmasti katu, joka on nimetty juuri tämän päivän mukaan - 29.11.1947, todisteena päivän tärkeydestä ja merkityksestä kansallemme. Itse asiassa minä asun Tel Avivissa vain muutaman metrin päässä kadusta, joka on nimetty tämän päivän mukaan. Vanhin lapsenlapseni Ron on syntynyt juuri tänä päivänä yhdeksän vuotta sitten. Juuri hänen ja kaikkien israelilaisten lasten sekä kaikkien alueen lasten puolesta seison tässä edessänne tänä päivänä.

 

Arvoisat edustajat, ajatelkaa kuluneita 60 vuotta ja miettikää Israelin myötävaikutusta maailmalle taiteessa, lääketieteessä, sen monia saavutuksia luonnontieteissä, teknologiassa ja kulttuurin saralla. Se on maa, joka on keksinyt miten aavikoituminen estetään; maa, jossa on lääketieteen saralla on edetty pitkälle, sairaille keksitty parannuskeinoja ja vammaisille kehitetty tekoraajoja; maa, joka on lahjoittanut maailmalle paljon taide- ja kulttuuriaarteita - nobelistien, runoilijoiden, taiteilijoiden ja kirjailijoidensa avulla. Ajatelkaa, millainen maailma olisi, jos Israelin valtiota ei olisi. Tiedän, että jotkut läsnäolijoista kieroutuneesti unelmoivat sellaisesta tilanteesta. Mutta Israel on ja pysyy, kukoistaa ja kantaa kortensa kekoon auttaakseen ihmisiä, kehitystä ja ihmiskunnan sivistystä.

 

Siksi on suuri loukkaus meitä ja historiaamme sekä tätä yleiskokousta kohtaan, että kun Israel juhlii, muut YK:ssa surevat.

 

Jotkut jäsenvaltiot ovat huomanneet valtuuskuntani poissaolon menneistä marraskuun 29. päivää käsittelevistä prosesseista. Me lakkasimme esiintymästä näissä istunnoissa, koska jotkut jäsenvaltiot kaappasivat tämän foorumin ja käyttivät sitä väärin omien poliittisten intressien ajamiseksi ja loivat siitä vain yhden tapahtumapaikan lisää Israelin demonisoimiseksi. Me emme enää voi sallia, että näin tapahtuu edelleen. Tämä päivä on meidän päivämme.

 

On korkea aika, että Israel ja kaikki ne tahot, jotka ovat todella sitoutuneita rauhaan alueellamme, palauttavat tämän päivän merkityksen sellaiseksi, mitä se todella tarkoittaa: rinnakkaiseloa kahden alueella sijaitsevan valtion kesken, juutalaisen ja palestiinalaisen, jotka elävät rinta rinnan rauhassa ja turvallisesti, kumpikin pyrkien omiin kansallisiin tavoitteisiin.

 

Herra presidentti,

 

tältä kannalta katsottuna on vieläkin häkellyttävämpää, että viime aikoina on kyseenalaistettu Israelin valtion juutalainen olemus. Kun israelilaiset ja palestiinalaiset lähtivät Annapolisiin viime viikolla, totesi eräs kokenut palestiinalainen neuvottelija:" Palestiinalaiset eivät koskaan aio tunnustaa Israelin juutalaista identiteettiä."

 

Päätöslauselma 181, joka annettiin tuona merkittävänä marraskuun 29. päivänä 1947, mainitaan "juutalaisvaltion" perustaminen 25 kertaa. Jo ennen tätä valettiin käsitys juutalaisvaltiosta vuoden 1922 Kansainliiton päätökseen brittiläisestä mandaatista Palestiinassa. Tuon mandaatin tehtävänä oli toteuttaa vuonna vuoden 1917 Balfourin julistusta, joka takaa kansallisen kodin perustamisen juutalaiselle kansalle.

 

Palestiinalaisten kyvyttömyyteen aikaansaada oma valtio on syynä ensisijaisesti se, että arabit kieltäytyvät hyväksymästä juutalaisen valtiomme olemassaoloa. Kun juutalaiset hyväksyivät YK:n jakosuunnitelman, tekivät arabit kohtalokkaan ja todella tuhoisan valinnan hylkäämällä suunnitelman ja  hyökkäämällä vastasyntyneeseen juutalaisvaltioon sen sijaan, että olisivat eläneet rinnakkain sen kanssa.

 

Jos arabit olisivat hyväksyneet YK:n päätöksen, olisi kuluneen 60 vuoden aikana ollut olemassa kaksi valtiota: juutalaisvaltio ja arabivaltio. Jos arabit eivät olisi hylänneet päätöstä, olisi tänään aiemmin puhunut palestiinalainen kollegani edustanut jäsenvaltiota eikä vain ollut tarkkailijan asemassa.

 

Virhevalinnat eivät päättyneet vuoteen 1947. Ne toistuivat vuosina 1967, 1973, 2000 ja 2005, jolloin Israel vetäytyi Gazasta ja mahdollisti Hamasin terroristien valtaan pääsyn. Palestiinalaisten virhevalinnat jatkuvat edelleen, kun Hamasin terroristit laukaisevat raketteja Israeliin keskimäärin 3 tunnin välein.

 

Israel ja sen kansalaiset ovat joutuneet maksamaan kovan hinnan palestiinalaisten brutaalista väkivallasta, häikäilemättömyydestä ja jyrkkyydestä. Tuo hinta on palestiinalaisterroristien israelilaiset uhrit: miehet, naiset, lapset, nuoret ja vanhukset, lääkärit ja juristit, taiteilijat ja tieteentekijät, joilla kaikilla olisi ollut mahdollisuus antaa osansa israelilaisen elämän ja koko maailman hyväksi.

 

Tänä päivänä kokemamme terrorismi juontaa juurensa arabien jyrkästä kieltäytymisestä tunnustaa Israel, tunnustaa juutalainen valtio ja se, että myös meidän henkemme on kallisarvoinen. Pelkään, että niin kauan kuin olemassaoloon liittyvät asiat kielletään tai kiistetään, ei alueisiin kohdistuvia kiistoja saada myöskään ratkaistua.

 

Herra presidentti,

 

uskon ja toivon, että Annapolis edustaa uusia muutoksen tuulia. Maltilliset arabi- ja muslimivaltiot ovat nyt käsittäneet, ettei israelilais-palestiinalainen konflikti ole syy alueemme epävakaisuuteen ja että tämä konflikti voi loppua ja loppuu. Ne ovat myös käsittäneet, että todellisen vaaran muodostavat ääri-islamilaisuus ja sen esitaistelija, Iran, joka tukee maailmanlaajuista terrorismia, yrittää hankkia ydinaseita, kieltää holokaustin samalla kun se valmistelee uutta holokaustia ja uhmaa häikäilemättömästä kansainvälisen yhteisön tahtoa.

 

Rauhankokous, jonka maailma näki kokoontuvan Annapolisiin vain kaksi päivää sitten, tukee Israelin ja palestiinalaisten välistä prosessia. Toivottavasti se myös nousee vastustamaan Teheranin ekstremistejä.

 

Toivon, että Annapolisin tuulet kantautuvat pohjoiseen, tähän saliin saakka, sillä ei voisi olla parempaa hetkeä maailman valtioille - ennen kaikkea täällä edustettuina oleville maltillisille arabi- ja muslimivaltioille - osoittaa omistaumistaan israelilais-palestiinalaiseen prosessiin. Eikä voisi olla parempaa paikkaa kuin täällä, Yhdistyneissä Kansakunnissa, jossa Israelia on diskriminoitu ja osoiteltu vuosikymmenten ajan YK:n perustamisasiakirjan perusperiaatteiden vastaisesti, jäsenvaltioiden kertoa Israelille ja palestiinalaisille, että ne tukevat dialogiamme.

 

Herra presidentti,

 

sallikaa minun jälleen kerran viedä teidät hetkeen 60 vuotta sitten, lokakuun 2. päivään vuonna 1947, jolloin David Ben-Gurion, Israelin valtion perustajaisä ja ensimmäinen pääministeri, sanoi Jerusalemissa kaksi kuukautta ennen yleiskokouksen historiallista äänestystä: "Me emme luovu oikeudestamme vapaaseen juutalaiseen maahanmuuttoon (Alijah), oikeudestamme rakentaa uudelleen pilkottu kotimaamme ja oikeudestamme valtiolliseen asemaan. Jos meitä vastaan hyökätään, me taistelemme vastaan. Mutta me teemme kaiken voitavamme säilyttääksemme rauhan ja vakiinnuttaaksemme molempia hyödyttävän yhteistyön. Nyt on se hetki, tässä ja nyt, itse Jerusalemista, kutsun kuulua arabivaltioille liittoutua juutalaisten ja tähtäimessä olevan juutalaisvaltion kanssa panostamaan rinta rinnan yhteiseen hyvään, rauhaan ja suvereenien tasavertaisten kehittymiseen."

 

Herra presidentti, 60 vuotta myöhemmin, tässä ja nyt, on Israelin viesti arabivaltioille ja palestiinalaisille edelleen sama: Rinta rinnan yhteiseksi hyväksi. Nyt viestimme on entistäkin painokkaampi Annapolisin muutosten tuulten puhaltaessa New Yorkiin, Lähi-Itään ja kaikkialle ympäri maailmaa.

 

Kiitos.



Copyright © 2001-2010 TAKE-A-PEN. All Rights Reserved. Created by Catom web design | SEO