www.takeapen.org 18/08/2019 16:33:03
  _search_fin
Click to send this page to a colleague_send_to_a_friend_fin
Click to print this page_print_page_fin

60 vuotta YK:n Palestiinan jakopäätöksestä

Oliko päätös epäoikeudenmukainen?

29.11.2007

 

Tasan 60 vuotta sitten, 29.11.1947, YK äänesti Palestiinan jaosta ja hyväksyi jakopäätöksen (päätöslauselma 181). Äänestystulos jakautui seuraavasti: 33 maata puolsi, 13 vastusti, 10 pidättäytyi äänestämästä ja yksi oli poissa. Puoltajien joukossa olivat mukana sekä Neuvostoliitto että USA. Neuvostoliiton tuolloinen edustaja Andrei Gromyko sanoi äänestystä edeltävässä keskustelussa: "Juutalainen kansa on ollut läheisesti yhteydessä Palestiinan maahan merkittävän historiallisen ajanjakson. Sodan tuloksena juutalainen kansa on kärsinyt enemmän kuin mikään muu kansa. Natsiteloittajien käsissä tuhoutuneiden juutalaisten määrä on arvioitu kuudeksi miljoonaksi. Juutalainen kansa pyrkii luomaan oman valtionsa, ja olisi epäoikeudenmukaista kieltää heiltä tämä oikeus."

 

Päätös aiheutti suuren juhlan juutalaisten keskuudessa. Moshe Dayan, Palestiinassa syntynyt juutalainen, joka myöhemmin tuli kuuluisaksi Kuuden päivän sodan ylipäällikkönä, kirjoittaa muistelmissaan noista hetkistä: "Tunsin luissani juutalaisen kansan riemuvoiton, kansan, joka kahden tuhannen vuoden ajan oli ollut karkotettuna Israelin maalta ja kestänyt vainot, Espanjan inkvisition, pogromit, juutalaisvastaiset lait, rajoitukset ja natsien massamurhan, ja oli saavuttanut ikiaikaisen kaipauksensa täyttymyksen - paluun vapaaseen ja itsenäiseen Siioniin. Me olimme onnellisia tuona yönä, me tanssimme, ja sydämemme ajatteli kiitollisuudella jokaista maata, jonka edustaja oli äänestänyt YK:n jakopäätöksen puolesta. Me olimme kuulleet heidän sanovan tuon maagisen sanan "yes" kuunnellessamme radioaalloilla tuhansien mailien päästä heidän ääntänsä. Me tanssimme - mutta samalla tiesimme, että meidän edessämme odotti taistelukenttä."

 

Dayanin tytär Jael muistelee: "Äitini herätti Udin, ja puimme kiireessä. Tajusin hämärästi, mitä oli tapahtumassa, ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Kiirehdimme... kylän keskustaan. Kaikki olivat siellä, vanhat ja nuoret, tanssivat musiikin tahdissa, suutelivat ja itkivät ilosta, kunnes nouseva aurinko värjäsi taivaan vaaleanpunaiseksi ja oli aika lähteä lypsämään lehmät. Jos tanssijoiden kasvoilla silloin näkyi häivähdys surua, se oli merkki hinnasta, jonka joutuisimme maksamaan. Kuinka monet näistä nuorista ihmisistä olisivat enää ensi vuonna tanssimassa täällä? Kuinka monet lapsista jäisivät orvoiksi? Kuinka moni äiti menettäisi poikansa?"

 

Arabimaat kieltäytyivät hyväksymästä päätöstä ja sopivat sen sijaan Kairon kokouksessa marras-joulukuussa 1947 konfliktin aseellisesta ratkaisusta. Jo seuraavana päivänä, 30. marraskuuta, kun juutalainen kansa vielä juhli mahdollisuuttaan itsenäisyyteen, arabiterroristit hyökkäsivät Petach Tikvasta Lodiin matkalla ollutta bussia vastaan kivääritulella ja tappoivat viisi matkustajaa. Seuraavien kahdentoista päivän aikana päätöksen jälkeen hyökkäyksissä juutalaisia siviilejä vastaan noin 80 ihmistä sai surmansa iskuissa.

 

Oliko päätös epäoikeudenmukainen?

 

Myös arabien itsenäisyysliike Lähi-idässä sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan mainingeissa Turkin imperiumin hajotessa. Englantilaiset antoivat lupauksia paitsi juutalaisten itsenäisyysliikkeelle (sionismi) myös Lähi-idän arabien itsenäisyysliikkeelle etsiessään heistä liittolaisia Turkkia vastaan käymässään sodassa. Näissä sopimuksissa britit lupasivat tukea arabien itsenäisyysliikettä, mutta alueista suljettiin pois Välimeren rannikkoalueet (nykyinen Libanon ja Jordanjoen länsipuoliset alueet), koska ne eivät olleet pelkästään arabien asuttamaa aluetta.

 

Myöhemmin arabien itsenäisyysliike hajosi, ja maailmansodan jälkeen alueelle itsenäistyi useita arabivaltioita Turkin imperiumin kukistumisen jälkeen brittiläisten ja ranskalaisten valvontaan jääneille alueille: Egypti 1936 (brittil.), Syyria (1946 ranskal.), Libanon (1946, ranskal.), Irak (1930, brittil.), Jordania (1946, brittil.).

 

Arabiasutus levisi Palestiinan alueelle muhamettilaisvalloituksen jälkeen 600-luvun puolivälissä. Ennen nyky-Israelin syntyä edeltänyttä juutalaisten joukkomuuttoa, joka alkoi 1800-luvun loppupuolella, Palestiinan provinssin alue oli aikalaiskuvausten mukaan harvaanasuttua ja raunioitunutta ja sitä rasittivat beduiinirosvojoukkojen hyökkäilyt ja väestön poismuutto rauhallisemmille alueille Lähi-itää. Arabien muuttovirta pois alueelta kääntyi maahanmuutoksi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen alueen elintason noustessa ja työvoiman tarpeen lisääntyessä. Pelkästään vuosina 1922-29 alueen arabiväestö lisääntyi 75%:lla.

 

Vuonna 1946 brittiviranomaisten mukaan maan omistussuhteet olivat seuraavat: 8,6% juutalaisten omistamaa maata, 70% valtion omistamaa maata, joka oli siirtynyt turkkilaisilta brittien hallintaan ensimmäisessä maailmansodassa ja 33% arabien omistamaa. Noin puolet arabiomistuksessa olleesta maasta kuului arabeille, jotka lähtivät ympäröivien arabimaiden uhkaaman sodan alta kevään 1948 aikana. Israeliin jääneet arabit saivat Israelin kansalaisuuden ja pitivät kotinsa ja omaisuutensa.

 

Annettiinko juutalaisille paras osa Palestiinasta?

 

San Remon konferenssissa 1920 Palestiinan alueesta tehtiin brittiläinen mandaatti, jonka tarkoitus oli luoda sinne juutalaisille kansallinen koti. Mandaatti käsitti silloin koko Palestiinan provinssin, so. sekä nykyisen Jordanian alueen että Israelin ja palestiinalaisalueet. Myöhemmin mandaatista suljettiin pois Transjordania, noin 75% Palestiinan alueesta, jolle perustettiin palestiinalainen arabimaa Jordania. YK:n jakopäätöksessä 181 jaettiin siis jäljelle jäänyt n. 25% uudelleen arabien ja juutalaisten kesken.

 

Britit lähettivät useita komissioita tutkimaan erilaisia maan jakomahdollisuuksia. Woodhead-komission raportissa lokakuulta 1938 sanotaan: "On väitetty, että juutalaiset ovat hankkineet parhaat viljelysmaat Palestiinassa. Tämä ei vaikuta oikeudenmukaiselta väitteeltä. Totuudenmukaisempaa olisi sanoa, että suuri osa maista, jotka juutalaiset ovat hankkineet, ovat muuttuneet parhaiksi maiksi. On mahdotonta olla vaikuttumatta, kun tarkastaa niitä paljaita kivisiä paikkoja, joihin juutalaisasutus on rakennettu tai ollaan paraillaan rakentamassa. Sellaiset hämmästyttävät ponnistelut voivat hyvin vaikuttaa tilastoihin."

 

Jaossa Palestiinan pinta-alasta päätettiin antaa arabeille noin 43%. Tähän alueeseen kuuluivat kaikki ylängöt Jerusalemia lukuun ottamatta ja kolmasosa rannikosta. Juutalaisille määrättiin 56%, hiukan suurempi osuus, johon kuului kolme viljavaa alankoa, Saaron, Jizreelin laakso ja Jordan-joen laakso. Suurin osa juutalaisille luvatusta alueesta oli kuitenkin Negevin autiomaata, joka ei ole viljelykelpoista eikä tuohon aikaan ollut lainkaan asumiskelpoista.

 

 

Suomen Take a Pen

 

Lähteet:

Martin Gilbert: Israel, A History

Chaim Herzog: Arab-Israeli Wars

Joan Peters: From Time Immemorial

http://www.answers.com/topic/1947-un-partition-plan



Copyright © 2001-2010 TAKE-A-PEN. All Rights Reserved. Created by Catom web design | SEO