www.takeapen.org 15/10/2019 06:30:09
  _search_fin
Click to send this page to a colleague_send_to_a_friend_fin
Click to print this page_print_page_fin

Palestiinan alueen historia v. 70 - 1880 jKr

Roomalaisten tuhottua Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr alkoi juutalaisten diasporaksi kutsuttu hajaannus ympäri maailman. Roomalaiset nimittivät Israelin maan Palestiinaksi Israelin muinaisten vihollisten filistealaisten mukaan - kansan, joka oli aikaa sitten kadonnut - ja Jerusalemin Aelia Capitolinaksi. Roomalaiset myös suunnittelivat Jupiterin temppelin pystyttämistä Temppelivuorelle, juutalaisen temppelin valtaville raunioille. Temppelin hävityksestä huolimatta paljon juutalaisväestöä jäi asumaan Israelin maalle, ja tällä juutalaisväestöllä oli Rooman vallan aikana itsehallinto sosiaalisella, kulttuurisella ja uskonnollisella tasolla aina vuoteen 415 saakka.

 

Konstantinus Suuri, Rooman ensimmäinen kristitty keisari ja etenkin hänen kristitty äitinsä Helena olivat kiinnostuneita alueesta. Heille maa ei ollut enää yksi imperiumin pikku provinssi vaan Pyhä maa. Heidän politiikkansa tavoitteena oli muuttaa Jerusalem kristityksi kaupungiksi. Tänä aikana Jerusalemiin rakennettiin suuri joukko kirkkoja paikoille, joilla oli yhteys uuden testamentin tapahtumiin. Helenan vierailun jälkeen rakennettiin mm. Pyhän haudan kirkko Jerusalemiin ja Syntymäkirkko Beetlehemiin. Juutalaisvastaisia lakeja säädettiin, ja juutalaisten sallittiin käydä Jerusalemissa vain yhtenä päivänä vuodessa suremassa Temppelin hävitystä.

 

Vuonna 361 valtaan tuli keisari Julianus, Luopio - lisänimen saanut, koska hän luopui kristinuskosta ja otti käyttöön uudestaan pakanuuden aikaisia riittejä. Julianuksen aikana Jerusalemin juutalaista temppeliä alettiin rakentaa uudestaan, mutta työt keskeytyivät hänen kuoltuaan. Seuraavina vuosisatoina maahan syntyi yhä enemmän kristillisiä luostareita, ja 400-luvulla kristityt muodostivat väestön enemmistön. 400-luvun puolivälissä juutalaisten sallittiin jälleen asettua asumaan Jerusalemiin. Juutalaisia kuitenkin diskriminoitiin erilaisilla laeilla, he eivät saaneet mm. rakentaa uusia synagogia tai kunnostaa vanhoja. Juutalainen patriarkaatti kiellettiin 420-luvulla tarkoituksena murtaa juutalaisten yhteinen henkinen johto, mutta sen seurauksena juutalaiset perustivat Galileaan Tiberiaan akatemian ja tulivat kansallisesti, kulttuuriltaan ja uskonnoltaan entistä yhtenäisemmiksi.

 

500-luvun keskivaiheilla Bysantin keisarin Justinianuksen aikana politiikka ei-kristittyjä kohtaan Pyhällä maalla koveni jälleen. Vuosina 529 ja 566 samarialaiset ja juutalaiset nousivat kapinaan bysanttilaisvaltaa vastaan, ja vuonna 614 Palestiinan juutalaiset tukivat persialaisia valloittajia toiveenaan päästä Bysantin sortopolitiikan alta. 600-luvun alussa maan valloittivat vuoroin persialaiset vuoroin bysanttilaiset, kunnes muhamettilaisuuteen kääntyneet arabialaiset heimot alistivat maan valtaansa vuosina 636-40. Palestiinan juutalaiset tukivat muhamettilaisekspansiota, ja vastavuoroisesti he saivat oikeuksia: juutalaisten annettiin jälleen asettua Jerusalemiin asumaan, minkä seurauksena 70 juutalaisperhettä muutti sinne Galilean Tiberiaasta ja heille myönnettiin Temppelivuoren holhous. Hebronin juutalaisille annettiin lupa rakentaa synagoga Abrahamin haudan yhteyteen Makpelan luolaan. 700-luvun alussa Tiberiaan kaupungissa Gennesaretin rannalla oli yli 30 synagogaa ja muun muassa Jerusalemissa ja Gazan kaupungissa oli elinvoimaiset juutalaisyhteisöt.

 

Muhamettilaisvallan aikana Palestiina ei muodostanut erillistä hallinnollista yksikköä vaan se kuului osana suureen provinssiin, joka käsitti Eufrat-joen länsipuoliset alueet, jota kutsuttiin Ash-Sham -nimellä ja jota länsimaissa nimitettiin Syyriaksi. Muhamettilaisvalloittajat muuttivat kirkkoja moskeijoiksi, ja juutalaisten temppelin  paikalle pystytettiin aluksi pieni moskeija, myöhemmin suuri ja bysanttilaisvaikutteinen koristeellinen Kalliomoskeija. Myöhemmin 700-luvulla ei-muslimien kohtelu kiristyi, ja monet juutalaiset muuttivat pois alueelta. Kalifi al-Hakim (996-1021) määräsi kirkot ja synagogat tuhottaviksi ja pakotti Jerusalemin juutalaiset muuttamaan Ramlaan. Kuitenkin juutalaisia yhdyskuntia oli yli sadassa Palestiinan alueen kaupungissa ja kylässä, suurimmat Haifassa, Kesareassa, Jaffassa, Ramlassa, Askelonissa ja Hebronissa.

 

1000-luvulla alue oli jatkuvien taisteluiden kohteena: beduiiniheimot ja shiialahko karramittien hyökkäykset, bysanttilaisten takaisinvaltausyritys 900-luvun lopulla ja turkkilaisten seljukkien onnistunut valloitus 1000-luvun lopulla seurasivat toinen toistaan. Seljukkien sotapäällikkö Atsiz pani toimeen joukkomurhan vuonna 1076 Jerusalemin kapinoivia asukkaita vastaan. Seljukkien valta raukesi kahdessakymmenessä vuodessa, ja 1099 ristiretkeläisvalloittajat ottivat maan haltuunsa.

 

Ensimmäistä Pyhän maan ristiretkeä olivat edeltäneet huhut seljukkien Palestiinan kristittyjen joukossa toimeenpanemista vainoista ja kristittyjen pyhien paikkojen häpäisystä. Paavi Urbanus II kutsui kristikuntaa pyhään sotaan Pyhän maan, Pyhän kaupungin ja Pyhän haudan kirkon vapauttamiseksi vääräuskoisten vallasta. Ristiretkeläisinto levisi Euroopassa, ja sen vallassa toimeenpantiin juutalaisten joukkomurhia Euroopassa. Palestiinan juutalais- ja muslimiväestölle ristiretkeläisvalloitus oli äärimmäisen verinen, eurooppalaiset valloittajat murhasivat Jerusalemin juutalaiset ja arabit lähes viimeiseen mieheen. Ristiritarien vallan aika merkitsi vainojen aikaa sekä Palestiinan että Euroopan juutalaisille, joita vastaan Pyhään maahan matkalla olleet ristiretkeläiset toimeenpanivat kaikkialla joukkomurhia. Ristiretkeläisaikanakin juutalaisia muutti Euroopasta Pyhään maahan. Vuonna 1121 Englannista ja Ranskasta muutti 300 rabbia maahan asettuen Jerusalemiin ja Akkoon, missä he toimivat Tooran opettajina paikallisille juutalaisille.

 

Ristiretkeläisvalta kesti 1260-luvulle, jolloin Lähi-itään vaikuttivat koillisesta mongolivalloitus ja lounaasta mamelukkivalloitus (mamelukit olivat Egyptin johtoon päässyt sotilaskasti, jonka muodostivat entiset turkkilaiset orjat ja joka tunnusti islaminuskoa). Mamelukit julistivat 1260 pyhän sodan Lähi-itään tunkeutuneita mongoleja vastaan ja samalla sotivat myös vääräuskoisia ristiretkeläisiä vastaan Palestiinan alueella. Samana vuonna mamelukkiarmeija kukisti mongolit, ja alisti nopeasti Syyrian haltuunsa.

 

Mamelukkivallan aikana Palestiina oli jaettu osin Syyrian, osin Safedin provinsseihin. Palestiinan kristittyjen asutus oli keskittynyt Jerusalemiin, missä heillä oli mamelukkiaikana suurempi vapaus kuin arabihallinnon aikana. Juutalaisväestö alkoi lisääntyä Euroopan juutalaisten muuttaessa alueelle. Juutalainen maantieteilijä Ashtori HaParhi, joka muutti Jerusalemiin vuonna 1313, mainitsee juutalaisasutukset Safedissa, Ramlassa ja Gazassa.  1300-luvun lopulla alkoi juutalaisia tulla enenevässä määrin alueelle Euroopasta pakoon Euroopan juutalaisvainoja. Islamilaisen mamelukkivallan alla juutalaisia ja kristittyjä kyllä diskriminoitiin, heille säädettiin ankaria veroja ja heidän pääsynsä rukoilemaan mm. Temppelivuorelle tai Patriarkkojen haudoille Hebronissa oli ankarasti kielletty. Kuitenkin mamelukkivalta kohteli eriuskoisia alamaisiaan paljon suvaitsevammin kuin kristitty Eurooppa, jossa juutalaisiin kohdistettiin ankaraa vainoa. Espanjan toimeenpanema juutalaisten joukkokarkotus vuonna 1492 aiheutti suuren muuttoaallon Palestiinaan. 1400-luvun lopussa Jerusalemissa oli merkittävä juutalaisyhteisö, n. 500 perhettä, joka asui nykyäänkin juutalaisena korttelina tunnetussa Vanhan kaupungin osassa.

 

Turkkilainen imperiumi oli kasvava voimatekijä 1400-luvulla. 1453 Konstantinopoli antautui turkkilaisille, vuonna 1516 sulttaani Salim valtasi Syyrian alueet mamelukeilta. Turkkilaiset liittivät Palestiinan alueen Syyrian provinssiin, jota hallittiin Damaskuksesta. Itse Palestiina jaettiin viiteen lohkoon, sanjakkiin. Turkkilaiset myös rakensivat nykyäänkin pystyssä olevat Jerusalemin vanhan kaupungin ympärillä olevat muurit uudelleen 1530-40-luvuilla.

 

1500-luvulla alueen juutalaisasutus oli keskittynyt neljään juutalaisille pyhään kaupunkiin: Jerusalemiin, Hebroniin, Tiberiaaseen ja Safediin. Ranskalainen kirjailija Pierre Belon, joka matkusti alueella 1527, kuvaa juutalaisasutusta näin: "Näimme Beetsaidan ja Korasimin kylät. Nykyään näitä kyliä asuttavat juutalaiset, jotka ovat rakentaneet koko alueen järven ympärillä, synnyttäneet kalastusteollisuuden ja saaneet aiemmin autioituneet maan kukoistamaan."

 

Vuonna 1631 kristitty kirjailija Eugene Roger mainitsee juutalaisasutuksen Jerusalemissa, Hebronissa, Gazassa, Haifassa, Ramlassa, Nablusissa, Safedissa, Akkossa ja Siidonissa; vuonna 1665 espanjalainen fransiskaanimunkki Antonius Gonzales vieraili maassa ja kirjoitti: "Paljon juutalaisia asuu joka puolella." 1677 hollantilainen oppinut Olf Dapper kirjoitti: "Juutalaisia asuu pitkin Syyriaa ja Pyhää maata, erityisesti Akkossa, Siidonissa, Damaskuksessa, Jerusalemissa, Hebronissa ja Gazassa."

 

Turkkilaishallinnon neljää vuosisataa leimaavat kuitenkin pääasiassa maan rappeutuminen ja levottomuus, jonka aiheuttivat vaeltavat paimentolaisjoukkojen, beduiinien, muodostamien rosvojoukkojen jatkuvat hyökkäykset matkustavaisten ja maata viljelevien fellahien (vuokraviljelijä) kimppuun. Levottomat ja epävarmat olot johtivat siihen, että väestökehitys oli 1800-luvun loppupuolelle saakka negatiivinen. 1800-luvun aikana useat sodat repivät aluetta. Napoleon valtasi alueen vuosisadan alussa - ja antoi sionistisen julistuksen juutalaisten kotimaan elvyttämisestä - 1831 alueen valtasivat egyptiläiset ja yhdeksän vuotta myöhemmin jälleen turkkilaiset. Kaikki tämä yhdessä loi maahan niin epävarmat ja levottomat olosuhteet, että väestön joukkomuutto pois rauhallisempia oloja etsimään oli tosiasia.

Tämä kehityskulku kääntyi, kun nykyisen Israelin syntyyn johtanut juutalaisten joukkomuutto Turkin imperiumin alueelle Palestiinaan alkoi 1880-luvulla. Muuttoliikkeen aiheuttivat ennen kaikkea Venäjällä toimeenpannut laajat juutalaisvainot ja joukkokarkoitukset mutta myös venäjänjuutalaisten keskuudessa orastanut sionismi.

 

Monet matkakuvaukset 1700-1800-luvuilta kuvaavat maan rappeutunutta tilaa:

  • - 1738 englantilainen arkeologi Thomas Shaw kuvasi aluetta: "sieltä puuttuu väestö, joka viljelisi sen hedelmällistä maata" (Travels and observations relating to Several Parts of Barbary and the Levant)
  • - 1780-luvulla ranskalainen historioitsija Francois Volney kuvaa maan tilaa: "Talonpojat hyökkäilevät jatkuvasti toistensa maille tuhoten maissi-, durra- ja sesamiviljelyksiä ja oliivipuita ja vieden mukanaan lampaat, vuohet ja kamelit. Turkkilaiset, jotka kaikkialla suhtautuvat välinpitämättömästi vastaavanlaisten levottomuuksien tukahduttamiseen, ovat täällä niiden suhteen hyvin tarkkaavaisia, sillä heidän hallintonsa alueella on hyvn horjuva. Beduiinit, joiden leirit ovat maan tasankoalueella ovat jatkuvasti avoimissa vihamielisyyksissä heidän kanssaan, mistä taas talonpojat hyötyvät vastustaessaan hallintoa tai keskinäisissä kahakoissaan tietämättömyydestä johtuvan sokean oikun tai hetken hyödyn mukaisesti. Tästä syntyy anarkia, joka on vielä kauhistuttavampi kuin muualla vallitseva despotismi, kun kilpailevien joukkioiden molemminpuolinen tuhoaminen on tehnyt tämän osan Syyriaa vielä surkeammaksi kuin minkään muun. (Travels through Syria and Egypt in the years 1783, 1784 and 178). (Syyriaksi kutsuttiin tuolloin koko nykyisen Syyrian, Libanonin, Jordanian, Israelin ja palestiinalaishallinnon aluetta)
  • - 1865 H.B.Tristam kuvasi maata matkakertomuksessaan "The Land of Israel: A Journal of Travels in Palestine": "Muutama vuosi sitten Jordanjoen laakso oli talonpoikien monin paikoin viljelemää aluetta, nyt sen ovat ottaneet haltuunsa beduiinit, jotka eivät viljele maata lukuun ottamatta muutamia laikkuja, joita hoitavat heidän orjansa; beduiinien mukana tuli laittomuus ja kaiken turkkilaishallinnon hävittäminen. Itärannalla ei ole minkäänlaista hallintoa...Palestiina tulee autioitumaan ja joutumaan nomadien käsiin." "Sekä pohjoiseen että etelään Saaronin tasangolta maa on muuttumassa viljelemättömäksi ja kokonaiset kylät katoavat maan pinnalta. Vuoden 1838 jälkeen 20 kylää on hävinnyt (beduiinien toimesta) ja väestö juurittu. (s.490)
  • - Alexander Keith kirjoittaa 50 vuotta Volneyn jälkeen: "Volneyn päivinä maa ei ollut saavuttanut sen nykyistä autioitumista ja väestönkatoa." (The Land of Israel)
  • - Alphonse de Lamartine (1835): "...täydellinen ja ikuinen hiljaisuus vallitsee sen kylissä, teillä, maaseudulla...se on kokonaisen kansan hauta" (Recollections of the East, Vol I, s.308)
  • - Brockhausin Allegemeine deutsche Real-Encyklopaidie vuodelta 1827 (Vol.VIII, s.206) kutsuu Palestiinaa "autioksi maaksi, jota pitkin arabialaiset rosvojoukot kuljeksivat."
  • - Mark Twain kuvaa Pyhää maata matkakertomuksessaan vuodelta 1867: "Autioitunut maa, jonka maaperä on tarpeeksi viljava, mutta annettu täysin rikkaruohojen valtaan - hiljainen surullinen laakeus...Me saavuimme Taaborille turvallisesti...Emme nähneet ainuttakaan ihmistä koko reitillämme." (s.451,480) "Koko Jizreelin laaksossa ei ole yhtä ainutta kylää, ei 30 mailiin kumpaankaan suuntaan. Siellä on muutamia ryppäitä beduiinien telttoja, mutta ei yhtään pysyvää asutusta." (s.448) "Kaikista synkistä maisemista Palestiinan täytyy olla mielestäni pahin. Kukkulat ovat paljaita, laaksot ovat epämiellyttäviä hylkymaita...se on toivoton, ankea ja sydäntäsärkevä maa." (s.564)

 

Suomen Take a Pen

 

Lähteet:   

- Michael Avi-Yonah (toim.): A History of Israel and the Holy Land, Continuum, New York, Lontoo 2001

- Karl-Johan Illman - Tapani Harviainen: Juutalaisten historia, Gaudeamus, Helsinki 1987

- David Niv (toim.): Know the Facts, A Historical Guide to the Arab-Israeli Conflict, Jerusalem, 1985

- Poul Borchsenius: Pitkä vaellus, Juutalaisten historia Jerusalemin hävityksestä Israelin valtion perustamiseen, Ristin voitto, Tikkurila, 1975



Copyright © 2001-2010 TAKE-A-PEN. All Rights Reserved. Created by Catom web design | SEO