www.takeapen.org 18/08/2019 16:23:32
  _search_fin
Click to send this page to a colleague_send_to_a_friend_fin
Click to print this page_print_page_fin

Juutalaiset pakolaiset arabimaista

Useimmille alueille Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan juutalaisasutus oli levinnyt jo ennen ajanlaskumme alkua tai ensimmäisillä vuosisadoilla jKr. Uuteen islaminuskoon kääntyneet arabiheimot valloittivat nuo alueet 600-700-luvuilla. Juutalaisten kohtelu muslimimaissa viimeisen puolentoista vuosituhannen ajan vaihteli lakien suomasta eriarvoisesta kohtelusta ja alistamisesta aina rajuihin vainoihin ja joukkomurhiin. Suvaitsevampinakin aikoina juutalaiset ja kristityt alistettiin erilaisten vääräuskoisia koskevien dhimmi -määräysten alaisiksi. Näiden säädösten mukaan heidän oli muun muassa kiellettyä koskea Koraaniin, heidän piti pitää erilaisia vaatekappaleita (usein keltaisia) merkkinä juutalaisuudestaan, heidän ei ollut lupa harjoittaa uskontoaan julkisesti ja heidän piti maksaa erityistä suojelurahaa saadakseen olla rauhassa. Heidän tuli myös varoa suututtamasta muslimeja, koska muslimi saattoi aina väittää juutalaisen kironneen islamia - syytös, jota vastaan juutalainen ei voinut puolustautua. Vääräuskoisen tappamisesta muslimia ei rankaistu muuten kuin että tämän täytyi maksaa veriraha, mutta tätäkään rangaistusta ei useimmiten tuomittu, koska juutalainen ei voinut todistaa muslimia vastaan oikeudessa.

 

 

Irak

Irakin juutalaisyhteisö oli vuosisatoja elänyt muslimihallinnon alaisuudessa. Heidän kohtelunsa vaihteli suhteellisesta suvaitsevaisuudesta vainoamiseen. Natsi-Saksan nousun myötä natsiaatteet levisivät myös arabimaailmaan. Irakin itsenäistyessä 1932 Saksan Bagdadin lähettiläs oli organisoinut tehokkaan natsipropagandaa välittävän keskuksen. Vuonna 1941 juutalaisvastaisuus puhkesi veriseksi juutalaisten joukkomurhaksi, johon osallistuivat irakilaiset poliisit ja armeija. Noin 600 juutalaista tapettiin, satoja haavoitettiin ja yli tuhat juutalaisten omistamaa taloa tuhottiin. (J.Peters s.44,Abd al-Razzaq al-Hasani: Al-Asrarval-Khafiyya fi hawadith al-sana 1941) (Sidon,1958,s.226-236) , Emil Kedourie: The Sack of Basra, s.21) 

 

Tämän jälkeen viranomaisten otteet Irakin juutalaisia vastaan kovenivat, vainoaminen, kidutus ja vangitsemiset ilman syytä olivat jatkuvia. Israelin itsenäisyyssodan puhjetessa 1948 hallituksen terrori yhä lisääntyi, juutalaisilta kiellettiin maasta poistuminen ja monien omaisuus takavarikoitiin. Laista huolimatta monet pakenivat salaa maksamalla suuria summia.

 

Israelin voitettua sodan Irakin pääministeri Nuri Said suositteli lopullista ratkaisua Irakin juutalaiskysymykseen. Sionismista tuli valtiorikos, ja juutalaisia hirtettiin julkisesti Bagdadin toreilla. Juutalaisten omaisuus takavarikoitiin erilaisten diskriminoivien taloudellisten toimien avulla. Britannian Jordanian lähettiläälle Sir Alec Kirkbridelle Said sanoi, että Irakin juutalaiset pitää viedä Jordanian ja Israelin rajalle, muuten heidät joukkomurhattaisiin." Vuonna 1950 Irakin juutalaisten sallittiin poistua maasta koskaan palaamatta, ja heidän loputkin omaisuutensa takavarikoitiin. Ainoa omaisuus, mitä Irakista lähtevien juutalaisten sallittiin säilyttää päällään olevien vaatteiden lisäksi, oli vihkisormus. 123 000 Irakin juutalaista pakeni vuosina 1949-1952.

 

 

Egypti

Egyptissä oli 75 000 hengen juutalaisyhteisö Israelin itsenäistyessä. 40-luvun alkupuolella järjestetyissä juutalaisvastaisissa mellakoissa monia tapettiin ja haavoitettiin, juutalaisvastaisia lakeja säädettiin, juutalaisten omaisuutta takavarikoitiin. YK:n Palestiinan jakopäätöksen (marraskuu 1947) jälkeen Kairon ja Aleksandrian juutalaisia uhkailtiin joukkomurhalla, heidän talojaan ryöstettiin ja synagogiin hyökkäiltiin. Juutalaisvastaiset mellakat jatkuivat hillitsemättöminä vuonna 1948. Itsenäisyyssodan puhjettua juutalaisilta kiellettiin maasta poistuminen. Vuonna 1949 kielto yhtäkkiä kumottiin, ja 20 000 juutalaista pakeni maasta. (Peters, s.48).

 

Seurasi muutaman vuoden mittainen helpompi jakso, jolloin kenraali Muhammed Naguib johti maata, mutta kenraali Gamal Abdel Nasserin kaapattua vallan juutalaisten kohtelua kiristettiin uudelleen. Siinain sodan (1956) jälkeen tuhansia juutalaisia vangittiin ja tuhannet karkotettiin maasta. Heille annettiin vain muutama päivä aikaa lähteä, heidän omaisuutensa takavarikoitiin ja tilinsä jäädytettiin. Kuuden päivän sodan aikana jäljelle jääneet juutalaiset vangittiin ja siirrettiin keskitysleireihin, joissa heitä lyötiin ja ruoskittiin, heitä pidettiin vedettä ja pakotettiin laulamaan Israelin-vastaisia iskulauseita. Vuoteen 1970 mennessä suurin osa juutalaisista oli paennut maasta.

 

Pohjois-Afrikka, Marokko

Pohjois-Afrikasta, pääosin nykyisen Marokon alueelta muutti Israeliin sen itsenäistymisen jälkeen n. 300 000 juutalaista. Juutalaiset olivat asettuneet alueelle 600-luvulla eKr. Juutalaisten historia Pohjois-Afrikan arabivalloittajien alaisuudessa on ollut verinen. 1000-1100-luvuilla muslimihallitsijat toimeenpanivat pakkokäännytyksiä, joista kieltäytyvät juutalaiset joukkomurhattiin, ja myöhempinäkin vuosisatoina toimeenpantiin kokonaisten juutalaisyhteisöjen hävittämisiä, esim. v.1465 koko Fezin kaupungin juutalaisyhteisö tapettiin.

 

Heinäkuussa 1948 väkijoukot hyökkäsivät juutalaisia vastaan samaan aikaan useissa Pohjois-Marokon kaupungeissa, ja kymmeniä juutalaisia tapettiin. Pian tämän jälkeen ensimmäinen suurempi ryhmä, 30 000 Marokon juutalaista, pakeni Israeliin. Sionismi julistettiin rikokseksi ja juutalaisten muutto kiellettiin lailla. Kuitenkin  vielä 70 000 juutalaista pakeni maasta. Vuonna 1961 muuttokielto kumottiin, ja 100 000 juutalaista lähti maasta Israeliin. Israelin voitto 1967 sodassa aiheutti uuden juutalaisvastaisen aallon Marokossa, ja vuoteen 1982 Marokon juutalaisväestö oli huvennut 10% alkuperäisestä.

 

Algeria

Algerian juutalaisten kohtalo on ollut hyvin samankaltainen Marokon juutalaisten kanssa. Algerian juutalaisyhteisön alkujuuret olivat .... Arabimuslimien hallinnon alaisuudessa heitä vainottiin ja heitä kohtaan säädettiin diskriminoivia lakeja. Algerian jouduttua Turkin valtaan 1800-luvun alussa he joutuivat ankaran vainon kohteeksi.

 

Algeriassa vuosina 1816-23 ollut Amerikan konsuli kuvasi juutalaisten tilannetta: "Juutalaiset kärsivät pelottavaa sortoa. Heidän on kiellettyä puolustautua, jos muslimi pahoinpitelee heitä, olipa väkivalta minkä kaltaista tahansa. He eivät saa kantaa minkäänlaista asetta, eivät edes keppiä...Useaan otteeseen, kun janitsaarit (turkkilaiset sotilaat) ovat kapinoineet, juutalaiset ovat joutuneet ryöstön kohteeksi, ja heitä ahdistetaan edelleen samanlaisella uhalla...Heidän elämänsä on...alennusta, sortoa ja häväistystä. Uskon, että Israelin eloonjääneitten joukossa Algerian juutalaiset ovat ehkä onnettomimmat."

(Peters, s.55)

 

1830-luvulla Algeria joutui Ranskan valtaan, mikä merkitsi helpompaa aikaa Algerian juutalaisille. Kuitenkin 18oo-luvun loppupuolella tapahtui useita antisemiittisiä hyökkäyksiä, joissa juutalaisia ryöstettiin ja murhattiin ja synagogia häväistiin. Natsien valtaan tulon ja Ranskan antautumisen jälkeen Algeria joutui natsimielisen Vichyn hallituksen valtaan. Juutalaisvastaisia lakeja säädettiin, ja ainoastaan liittoutuneiden maihinnousu pelasti Algerian juutalaiset natsien tuhoamisleireiltä. Israelin itsenäistymisen jälkeen Algerian 140 000 henkeä käsittävä juutalaisväestö hävisi muutaman kuukauden aikana: suurin osa muutti Ranskaan, useita tuhansia muutti Israeliin.

 

 

Tunisia

Tunisian juutalaiset jakoivat pitkälti Algerian juutalaisten kohtalon. Toisen maailmansodan aikana myös Tunisia oli natsihallinnossa. Sodan jälkeen 105 000 hengen juutalaisyhteisö alkoi paeta maasta, n. 50 000 muutti Israeliin, loput pääosin Ranskaan.

 

 

Syyria

Syyrian juutalaisyhteisö periytyi raamatullisilta ajoilta. 70jKr Damaskuksessa asui 10 000 juutalaista, ja juutalaisasustus on ollut siellä katkeamatonta. Muslimivallan alkuaikoina juutalaiset olivat erilaisten rajoittavien säädösten alaisia: heidän ei ollut lupa kantaa asetta eikä naida musliminaista, todistaa muslimia vastaan oikeudessa, heidät oli alistettu erityisveron alaisiksi, mutta heidän sallittiin säilyttää uskonsa ja omaisuutensa ja hoitaa yhteisönsä sisäiset asiat omien lakiensa mukaan. Inkvisition aikana Espanjan juutalaiset pakenivat mm. Syyriaan (s.60, Peters) Aika ajoin juutalaiset olivat erityisen vainon kohteena, esimerkiksi 1840-luvulla juutalaisvastaisia mellakoita puhkesi Damaskuksessa, missä levitettiin tekaistuja huhuja juutalaisten murhaamista lapsista, joiden verta he muka käyttivät pääsiäisleipiinsä.

 

Juutalaisten ja arabien välisen kiistan kärjistyessä Palestiinassa ja natsiaatteen levitessä arabimaailmassa, Syyrian juutalaisten tilanne alkoi huonontua. 30-luvulla arabiaktivistin tekivät väkivaltaisia hyökkäyksiä juutalaisia vastaan ja vaativat juutalaisten liikkeiden boikotointia. Damaskuksesta muodostui juutalaisvastaisen toiminnan keskus, ja natsidelegaation vierailtua siellä, juutalaisvastainen propaganda vain lisääntyi. Vuosina 1944 ja -45 Damaskuksen juutalaiskortteliin tehtiin iskut, ja II maailmansodan lopussa juutalaisten vainot lisääntyivät ja juutalaisvastaiset lait tiukentuivat. Kymmeniä tuhansia Syyrian juutalaisia pakeni Israeliin.

 

Syyrian itsenäistyessä vuonna 1945 juutalaisten maastamuutto kiellettiin. 1947 Syyriassa oli noin 13 000 juutalaista jäljellä (vuonna 1917 luku oli 35 000). Juutalaisia vaadittiin kieltämään sionismi ja ilmiantamaan kaikki Israeliin muuttoa yrittävät juutalaiset. Samaan aikaan erilaisin säädöksin estettiin juutalaisten taloudellinen toiminta. Vaikka monet Syyrian juutalaiset pakon edessä sanoutuivat irti sionismista, heidän kohtelunsa ei parantunut.

 

Joulukuussa 1947 syntyi pahoja juutalaisvastaisia vainoja, mm Aleppossa suurin osa synagogista poltettiin, 150 juutalaiskotia tuhottiin, juutalaiset koulut ja noin 50 juutalaisten omistamaa liikettä ja orpokoti tuhottiin. Juutalaisten pyhiä kirjoja poltettiin kaduilla, niiden joukossa mm. korvaamattoman arvokkaat ikivanhan vanhan testamentin kirjakääröt. Poliisit ja palokuntalaiset katsoivat kaikkea tätä vierestä puuttumatta asioiden kulkuun.

 

Huhtikuussa 1948 Israelin itsenäistymisen lähestyessä Aleppon rabbit kirjoittivat Brooklyninjuutalaisseurakunnalle: "Olemme jo kolmatta päivää piileskelemässä. Arabiväkijoukot raivoavat ja uhkaavat henkeämme. Rukoilkaa puolestamme. Puhukaa puolestamme hallituksellenne. Elämämme on totaalisessa vaarassa...auttakaa meitä!"

 

Vuonna 1949 Syyrian hallitus uhkasi juutalaisia, jotka yrittäisivät maastapakoa, tässä tarkoituksessa juutalaisilta kiellettiin muuttaminen maan sisällä, yksityisen omaisuuden myynti tai maan ostaminen. Kaikki juutalaisten pankkitilit jäädytettiin. Vuonna 1949 Damaskuksen synagoga tuhottiin pommi-iskussa keskellä sapatin valmistelua. Yli kymmenen juutalaista kuoli iskussa ja 26 haavoittui.

 

Libya

Libyan juutalaiset olivat asettuneet sinne ajanlaskun alussa. Historioitsija Josefus Flaviuksen mukaan Ptolemaios oli siirtänyt Libyan alueelle n. 100 000 juutalaista 300-luvulla eKr. 600-luvulla taphtuneen arabivalloituksen jälkeen juutalaiset joutuivat samojen alistavien dhimmi-lakien alaisiksi kuin juutalaiset kaikilla muslimien valtaan joutuneilla alueilla. 1100-luvulla Almohadien hallinnon alaisuudessa juutalaiset joutuivat pakkokäännytyksen ja raskaan vainon kohteiksi. Monet kirjoittajat ovat halunneet kuvata Pohjois-Afrikan arabialueet Espanjan inkvisitiota pakenevien juutalaisten turvapaikkana, mutta 1500-luvun lopulla inkvisitiota paenneiden jälkeläiset joutuivat täällä valitsemaan islamiin kääntymisen tai kuoleman välillä.

 

Turkkilaisvalta toi väliaikaisesti helpotusta juutalaisten oloihin, mutta vähän väliä juutalaisiin kohdistettiin raskasta vainoa. Zlitenin synagogan polttamiseen liittyvä kuvaus antaa käsityksen juutalaisiin kohdistetuista epäinhimillisyyksistä:"...jotkut muslimit hyökkäsivät erään juutalaisen taloon ja ryöstivät hänen omaisuutensa haavoitettuaan häntä ensin vakavasti...toiset tunkeutuivat erään toisen juutalaisen kotiin, veivät hänen kaiken omaisuutensa, löivät ja haavoittivat sekä häntä että hänen vaimoaan ja tappoivat hänen noin 20-vuotiaan poikansa...he ryöstivät erään toisen juutalaisen...haavoittivat häntä ja tappoivat pienen lapsen äitinsä jalkojen juureen...

 

Toisen maailmansodan aikana Libyan alue joutui fasistisen Italian ja Mussolinin alaisuuteen, juutalaisia vainottiin ja murhattiin, heitä suljettiin epäinhimillisiin oloihin keskitysleireille. Kun britit valtasivat Libyan italialaisten miehityksestä, juutalaisten olot hetkellisesti helpottuivat. Näin juutalaisyhteisö oli täysin valmistautumaton arabinationalistien ja muslimikiihkoilijoiden aloittamiin verisiin juutalaisvastaisiin mellakoihin, jotka puhkesivat Tripolissa marraskuussa 1945. New York Times kuvasi mellakoita näin: "Monet hyökkäyksistä tehtiin tahallisessa murhaamistarkoituksessa. Vauvoja lyötiin kuoliaiksi metallitangoilla. Vanhoja miehiä hakattiin palasiksi paikkaan, mihin he kaatuivat. Raskaana olevien naisten vatsoja leikattiin auki. Kokonaisia perheitä poltettiin elävältä koteihinsa...Missä mellakat raivosivat, näytti, että verenhimo vei voiton jopa saaliinhimon." (Peters, s.70)

 

YK:n Palestiinan jakopäätöksen ja Israelin itsenäistymisen seurauksena juutalaisvastaiset mellakat jatkuivat yhä intomielisempinä, ja Libyan juutalainen yhteisö alkoi paeta. Vuonna 1948 Libyassa asui 38 000 juutalaista, vuonna 1951 enää 8000 oli jäljellä. Kuuden päivän sodan jälkeen juutalaisvastainen toiminta paheni jälleen, ja maassa jäljellä olevat muutama sata juutalaista joutuivat jättämään kaiken omistamansa ja pakenemaan henkensä edestä

 

Suomen Take a Pen

 

Lähteet:

 

Joan Peters: From Time Immemorial

Martin Gilbert: Israel

Martin Gilbert: The Atlas of Arab-Israeli Conflict



Copyright © 2001-2010 TAKE-A-PEN. All Rights Reserved. Created by Catom web design | SEO